Rallin MM-sarjassa kilpaileva M-Sport Ford julkisti keskiviikkona, että Craig Breen ajaa tallin kuljettajana ensi kaudesta eteenpäin.
Breen on jakanut viime vuodet vastuuta Hyundain kolmannessa autossa. Breenin nimi oli yhdistetty jo pidempään M-Sport-pestiin, joka sai nyt viimeisen sinettinsä.
Breenin sopimus kattaa kaudet 2022-23. Irlantilaiskuljettaja saa viimein näyttää todelliset kykynsä, sillä hän pääsee ajamaan kaikki MM-rallit Fordin uudella Puma Rally1 -autolla.
– Olen erittäin onnellinen ja ylpeä liittyessäni M-Sport Fordin tiimiin Paulin (kartanlukija Nagle) kanssa. Olemme kulkeneet MM-sarjassa pitkän tien ja matkassa on ollut useita mutkia, mutta nyt meille on annettu kultainen lippu, Breen iloitsee tallin tiedotteessa.
Breen kävi jo syyskuussa salaa testaamassa hybridiyksiköllä varustettua Puma Rally1 -kilpuria M-Sportin tiluksilla Englannissa.
– Breen oli enemmän kuin vaikuttunut tiimin viimeisimmästä luomuksesta. Nyt hän on täysin keskittynyt tuomaan hyviä tuloksia ja menestystä. Hän itse ja tiimi tietävät, että se on mahdollista, M-Sport kertoo tiedotteessaan.
Breen, 31, aloitti MM-ralliuransa Fordin ratissa. Hän voitti M-Sportin rakentamalla Ford Fiesta R2 -autolla WRC Academy -mestaruuden kaudella 2011 ja vuotta myöhemmin hän valloitti SWRC-luokan mestaruuden Ford Fiesta S2000 -autolla.
Irlantilaispilotti on ollut loistavassa iskussa edellisissä MM-ralleissa Hyundain WRC-autolla. Hän sijoittui toiseksi Viron ja Belgian osakilpailuissa. Viime viikonloppuna Breen ajoi kolmanneksi Suomen MM-rallissa.
Ensi kaudesta lähtien MM-sarjan pääluokan kilpureissa hyödynnetään hybriditeknologiaa. M-Sport vahvistaa myöhemmin, ketkä ajavat Breenin tallikavereina vuonna 2021.
Katso alapuolelta Suomen MM-rallin päätöspäivän parhaat palat.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,389240″ ap mute]