WRC-promoottori manaa legendaarisen Safari-rallin perumista – ”Piti olla yksi kauden kohokohdista”

Oliver Ciesla
WRC:n promootioyhtiön Oliver Ciesla harmittelee Safari-rallin perumista. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Legendaarisen Safari-rallin piti palata tänä kesänä MM-sarjaan 18 vuoden odotuksen jälkeen. Toisin kuitenkin kävi, kun koronapandemia sotki myös nämä suunnitelmat.

Safari-rallin järjestäjät puhuivat pitkään kisan järjestämisen puolesta, mutta lopulta heinäkuulle aiottu ralli piti perua kokonaan. Päätöksestä ilmoitettiin maan pääkaupungissa Nairobissa perjantaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

– Me olimme kaikki todella innoissamme rallin MM-sarjan paluusta Afrikkaan ja Keniaan pitkän tauon jälkeen. Tämä on luonnollisesti iso pettymys varsinkin, kun ottaa huomioon kaiken sen kovan työn, mitä järjestäjät ja Kenian hallitus ovat tehneet, FIA:n rallipomo Yves Matton sanoo järjestön verkkosivuilla.

– Koronapandemialla on valtava vaikutus kaikkiin yhteiskunnan osa-alueisiin mukaan lukien moottoriurheilu ja ralli. Toivon, että palaamme entistä vahvempina kriisin jälkeen. Odotamme jo sitä, että Safari-ralli järjestetään vihdoin vuonna 2021.

Lue myös: Rallin MM-sarjan jatko viivästyy – paluuta odottava klassikkoralli peruttu

Myös WRC:n promootioyhtiön nokkamies Oliver Ciesla sympatiseeraa kenialaista ralliväkeä.

– Olemme todella pahoillamme tästä päätöksestä, mutta tässä maailman tilanteessa vaihtoehtoja ei ollut. Meidän on huolehdittava kaikista asianosaisista. Safari-rallin paluun piti olla yksi kauden kohokohdista, Ciesla toteaa.

– Kilpailun lykkääminen vuoteen 2021 asti ei ollut yksinkertainen päätös. Olemme kuitenkin tietoisia globaalista haastavasta tilanteesta. Olemme varmoja, että Safari-ralli jättää seuraavan kolmen vuoden aikana merkittävän leimansa Kenian historiaan, maan hallituksen kabinettisihteeri Amina Mohamed puolestaan sanailee.

Rallin MM-sarja on ollut tauolla maaliskuun puolivälistä ajetusta Meksikon MM-rallista lähtien koronan vuoksi. Sen jälkeen Argentiinan ja Sardinian ralleja on siirretty. Safarin lisäksi myös Portugalin MM-ralli peruttiin kokonaan tältä kaudelta.

WRC-karkeloiden on nyt määrä jatkua elokuussa Suomessa, joskin myös legendaarisen Jyskälän sorakilpailun ympärillä on epäilyksiä.

Lue myös nämä

  • Uusimmat