WRC-autot saavat ansaitsemansa jäähyväiset rallin MM-kauden huipennuksessa

Sebastien Ogier
Toyotan Sebastien Ogier vauhdissa Monzan MM-rallissa joulukuussa 2020. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRC
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin MM-kauden päättävän Monzan osakilpailun järjestäjät ovat vahvistaneet, että kisa on avoin yleisölle.

Monza huipentaa jälleen MM-kauden marraskuun puolivälin jälkeen. Vuoden päätösralli oli tarkoitus ajaa Japanissa, mutta kisa siirrettiin Pohjois-Italiaan Japanin koronatilanteen vuoksi.

Monza järjesti myös viime kaudella viimeisen MM-osakilpailun. Tuolloin valtaosa erikoiskokeista ajettiin legendaarisen moottoriradan alueella. Autokunnat kävivät vain lauantaina taistelemassa sekunneista vuoristopätkillä Comojärven lähistöllä.

Viime vuoden Monza-ralli oli suljettu yleisöltä, mutta tällä kertaa faneilla on mahdollisuus päästä hyvästelemään WRC-autot erikoiskokeiden varsille. Ensi vuonna rallin MM-sarjan pääluokassa kilpaillaan Rally1-hybrideillä.

Nykyiset WRC-autot tulivat rallin MM-sarjaan kaudella 2017. Uudet Rally1-autot saavat hyödyntää lisävoimaa hybridiyksiköistä erikoiskokeilla, mutta varsinkin mutkanopeudet hidastuvat, kun tekniikkaa ja aerodynamiikkapakettia yksinkertaistetaan.

WRC-autoilla ajetaan enää kaksi kertaa MM-pisteistä. Seuraava osakilpailu on ohjelmassa ensi viikolla Kataloniassa.

Monzan MM-ralli ajetaan 19.-21. marraskuuta. Yleisöllä on mahdollisuus seurata kisaa vuoristopätkien lisäksi myös Monzan moottoriradalla.

Katso alapuolelta Suomen MM-rallin päätöspäivän parhaat palat. 

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,389240″ ap mute]

Lue myös nämä