WRC-autojen huippunopeudet testiin – tämä kaikki sinun pitää tietää Rovaniemen MM-rallista

Juho Hänninen
Juho Hänninen ajoi Toyotalla Tunturirallissa tammikuussa 2021. Kuva: Taneli Niinimäki/AKK
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Ensiesiintymisensä rallin MM-sarjassa tekevän Arctic Rally Finlandin kokonaismitta on lyhyt, mutta sen reitille on kuitenkin saatu tiivistettyä Tunturirallin olemus tiiviiseen pakettiin. Rallit.fin reittiasiantuntija esittelee Rovaniemen MM-rallin lumiset erikoiskokeet. 

Arctic Rally Finland ajetaan korona-ajalle tyypillisessä lyhennetyssä muodossa, jossa ralli alkaa vasta perjantaina aamun testierikoiskokeella sekä kahteen kertaan ajettavalla avauserikoiskokeella. Koko kilpailun aikana ehditään ajaa vain kymmenen pätkää. Rallin kokonaismitta on kuitenkin yli 250 kilometriä, joten erikoiskokeiden keskipituudeksi tulee huimat 25 kilometriä!

Rovaniemen seudun teillä on tiettyjä eroavaisuuksia niin Jyväskylän kesäiseen kuin Ruotsin talviseen MM-ralliin. Maasto Lapissa on erilaista kuin Keski-Suomessa. Terävien nyppylöiden sijaan ylitetään suurempia kukkuloita. Autot eivät siis hyppää läheskään yhtä usein tai yhtä pitkälle kuin Jyväskylän MM-rallissa.

Siinä missä ”Jyskälässä” erikoiskokeet kulkevat metsien lisäksi maatilojen ja kylien läpi, ei Lapin erämailta juuri asutusta löydy. Tämä vaikeuttaa varmasti myös erikoiskokeiden sisäistämistä, kun selviä maamerkkejä ei ole, vaan maisema näyttää lähes samalta joka erikoiskokeen alusta loppuun.

Tiet ovat myös kulmikkaampia, eli ajoittaiset tiukat mutkat kytkeytyvät toisiinsa pitkillä suorilla tai täysillä ajettavilla osuuksilla. Tämä luonne yhdistettynä loputtomaan metsään muistuttaa itse asiassa RAC-rallin pahamaineisia Kielderin metsiä.

Rovaniemellä voidaan odottaa paljon lumisempia ja kylmempiä olosuhteita kuin Ruotsin rallissa on totuttu näkemään viime vuosina. Toisaalta Ruotsin rallin erikoiskokeet ovat yleensä syheröisempiä, joten Rovaniemen MM-rallissa saatetaan nähdä kovempia keskinopeuksia.

Muistakaa, että ralli on suljettu yleisöltä, eikä erikoiskokeiden varteen kannata edes yrittää mennä. Erikoiskoe saatetaan keskeyttää yleisön läsnäolon vuoksi. 

Artikkeli on julkaistu alunperin It Gets Faster Now! -blogissa.

Perjantai 26.2.
Perjantain aikataulu

08.31 Testierikoiskoe Vennivaara
13.30 Lähtö           Santasport
15.08 EK1             Sarriojärvi 1 31,05 km
16.28 Kokoomatauko    Kemijärvi
18.38 EK2             Sarriojärvi 2 31,05 km
20.18 HUOLTO          Santasport
PERJANTAI YHTEENSÄ                  62,10 km

Testierikoiskokeena toimiva Vennivaara antaa hyvää esimakua kisan luonteesta, sillä se on kapeahkolla tiellä ajettava vauhdikas erikoiskoe, jossa on jatkuvasti mutkia. Alkuosa on jouhean nopeaa, kun taas keskikohdan soramontulta löytyvän hitaimman mutkan jälkeen testataan huippunopeuksia. Tässä Kalle Rovanperän tyylinäyte vuoden takaa:

 

Varsinainen kilpailu alkaa iltapäivällä, kun rallin pisin erikoiskoe, 31-kilometrinen Sarriojärvi ajetaan kahdesti. Jälkimmäinen ajokerta alkaa vasta pimeän jo laskeuduttua.

On hieman harvinaisempaa, että MM-rallin ensimmäinen erikoiskoe on yli 30 kilometriä pitkä, etenkin muualla kuin Korsikan rallissa. Viimeisen kymmenen vuoden ajalta muistetaan ainakin Monte Carlo 2018 (Sisteron), Wales 2016 (Myherin) ja 2015 (Hafren) sekä Sardinia 2013 (Monte Lerno) – kaikki melkoisia klassikkopätkiä!

Sarriojärvi ajetaan eri suuntaan kuin tammikuisessa SM-rallissa, kuten lähes kaikki rallin erikoiskokeista. Tähän suuntaan ja tässä muodossa Sarriojärveä on viimeksi ajettu vuoden 2019 Tunturirallissa. Tämä erikoiskoe on reitin teknisemmästä päästä, vaikka sillä on myös pari nopeaa osuutta. Sen matkan varrelta löytyy myös suurin osa koko kilpailun hypyistä. Tällä videolla näkyy koko pätkä, joskin MM-rallissa maali on pari kilsaa aiemmin.

Sarriojärven alku on kapeahkoa ja pomppuista tietä, jolla on sekä nopeita että teknisiä osuuksia, ja myös isoja nyppyjä. Tämä vuoristoratamainen osuus muistuttaakin eniten Jyväskylän MM-rallia.

10,6 kilometriä lähdöstä käännytään kiperästä alamäkiristeyksestä leveämmälle tielle ja pitkälle suoralle. Seuraava osuus kaksine risteyksineen on syheröisempi, ja lopulta päädytään taas kapealle tielle. 17,7 kilometrin kohdalla on taas huippunopea osuus, jolla on myös isoja nyppylöitä.

Jarrutuspaikka on syytä hakea huolella, sillä 20,2 kilometrin kohdalla käännytään taas pienelle ja tekniselle tielle. Kapean sillan jälkeen kännytään ysikympistä vieläkin haastavammalle tielle, jolla riittää töyssyjä, nyppyjä ja jopa neulansilmämutka.

https://twitter.com/RallyFinland/status/1358107801999077378?ref_src=twsrc%5Etfw%7Ctwcamp%5Etweetembed%7Ctwterm%5E1358107801999077378%7Ctwgr%5E%7Ctwcon%5Es1_c10&ref_url=https%3A%2F%2Fitgetsfasternow.com%2F2021%2F02%2F12%2Froute-preview-wrc-arctic-rally-2021%2F

Lauantai 27.2.
Lauantain aikataulu

09.08 EK3    Mustalampi 1   24,43 km
10.32 EK4    Kaihuavaara 1  19,91 km
12.08 EK5    Siikakämä 1    27,68 km
14.05 HUOLTO Santasport
15.38 EK6    Mustalampi 2   24,43 km
17.08 EK7    Kaihuavaara 2  19,91 km
18.38 EK8    Siikakämä 2    27,68 km
20.08 HUOLTO Santasport
LAUANTAI YHTEENSÄ          144,04 km

Tunturirallissa on usein ajettu järven jäällä tai muissa paikoissa, missä ei kesäisin voi ajaa. Mustalampi jatkaa tätä perinnettä, sillä erikoiskoe ylittää suon ja kulkee todella pieniä kärrypolkuja pitkin. Se onkin varmasti rallin hitain erikoiskoe. Osa teistä on myös tuttua Jyrhämäjärven ja Mustaselän pätkiltä menneiltä vuosilta.

Mustalammen alku on teknistä ja kapeaa tietä. Viiden kilometrin jälkeen se muuttuu jouheammaksi, mutta seassa on pari salakavalaa tiukkaa mutkaa. Osuudesta saa esimakua tältä videolta SnowRallyRings-rallista vuodelta 2019, aikavälillä 6:22-11:23.

 

Seuraavaksi käännytään pienemmälle metsäautotielle, joka on töyssyistä ja teknistä. Kymmenen kilometrin rajapyykin kohdalla ylitetään suo ja liitytään toiselle metsäautotielle kahden risteyksen kautta. Nämä risteykset voivat pehmetä toiselle ajokerralle. Toinen metsäautotie on edelleen kapea ja töyssyinen, muttei yhtä tekninen kuin edeltäjänsä.

12,2 kilometriä lähdöstä tullaan isommalle nopealle tielle, jota ajetaan kaksi ja puoli kilometriä ennen seuraavaa kapeaa pikkutieosuutta. Aluksi mutkat ovat pitkiä, sitten tie muuttuu alamäessä syheröiseksi kärrypoluksi, ja puut tulevat lähemmäs uraa.

Nämä edellä kuvaillut osuudet voi nähdä videolla niin ikään vuoden 2019 SnowRallyRings-rallista aina 10:33 asti. Ajosuunta tosin on vastakkainen MM-ralliin nähden.

Kärrypolulta kiihdytetään taas täyteen vauhtiin isolla tiellä ennen kääntymistä syheröisille SnowRallyRingsin ajoharjoitusradan teille. Tämä vajaan kolmen kilometrin osuus on aluksi leveää ja koko ajan kääntyilevää, sitten kapeampaa ja kulmikkaampaa.

Kaihuavaara ajettiin viimeksi tähän suuntaan vuonna 2019. Pätkän läntisin osa on jätetty pois tänä vuonna tien huonon kunnon vuoksi. Pätkällä on koko rallista kaikkein selkeimmät nopeat ja hitaat osuudet, mutta niiden väliset erot ovat todella äärimmäisiä. Seuraava video esittelee Kaihuavaaran reitin, mutta MM-rallissa maali on jo n. 10:28 kohdalla.

 

Vaikka Kaihuavaaralla on pituutta 19,91 kilometriä, se on rallin lyhyin erikoiskoe. Tällä vuosituhannella MM-rallin lyhyin erikoiskoe on ollut tätä pidempi vain Korsikalla vuosina 2004 ja 2006. Menneinä vuosikymmeninäkin vastaavia tapauksia on vain kymmenkunta, joten kyseessä on hyvin poikkeuksellinen MM-ralli tämän suureen suhteen.

Pätkä alkaa kiperän kapealla tiellä, joka kääntyy vähän koko ajan. Lyhyt kiihdytys isommalla tiellä johtaa jälleen kapeammalle Kaihuavaaran Rengastielle, joka on kuitenkin huippunopea. Sillä on myös melko jyrkkiä ja pitkiä mäkiä.

13,8 kilometriä lähdöstä viikataan risteyksestä pienelle metsätielle. Se on aluksi teknistä ja töyssyistä, sitten pätkän ensimmäistä tietä muistuttavaa kiperää pientä kääntyilyä, jossa puut ovat aivan tiessä kiinni. 16,3 kilometrin kohdalla tullaan taas leveämmälle ja jouhealle osuudelle. Vielä ennen maalia ajetaan pari tiukkaa mutkaa ja kiihdytetään leveällä tiellä täyteen vauhtiin.

Siikakämä on Tunturirallin klassikko, joka on totuttu näkemään yli 40-kilometrisenä monsterina. Tänä vuonna pätkästä on poistettu ymmärrettävästi huippunopea ison tien osuus, mutta jäljelle on silti jäänyt miltei kolmekymmentä kilometriä metsätietä, joka ei ole myöskään varsinaisesti hidasta! Edellisen kerran Siikakämä ajettiin tähän suuntaan viime vuonna. Oheisella videolla näkyy MM-version reitti alkaen kohdasta 8:29.

 

Siikakämän alkuosuudella rytmi on töksähtelevää. Monen sadan metrin pituisia suoria ja pitkiä kovavauhtisia mutkia maustaa muutama tiukempi kurvi tai ysikymppiristeys siellä täällä. Tie on myös melko pomppuista, ja osa nypyistä saattaa lennättää autoja ilmaan.

15,4 kilometriä lähdöstä käännytään risteyksestä vasemmalle, ylitetään silta ja käännytään heti toisesta risteyksestä oikealle. Tässä kohtaa pätkästä tulee vähäksi aikaa suoraviivaisemman nopea, mutta lopussa on taas syheröisempää.

Sunnuntai 28.2.
Sunnuntain aikataulu

10.08 EK9                     Aittajärvi 1  22,47 km
11.08 Kokoomatauko            Santasport
13.18 EK10 (Power Stage)      Aittajärvi 2  22,47 km
SUNNUNTAI YHTEENSÄ                          44,94 km

Aittajärvi on ainoa erikoiskoe, joka ajetaan samaan suuntaan kuin tammikuisessa SM-rallissa. Se on melko varmasti rallin nopein erikoiskoe, jossa keskinopeudet nousevat väkisin yli 130 km/h:n. Tästä voit nähdä Teemu Asunmaan tyylinäytteen Skoda Fabia R5:lla vuonna 2019. Tämän vedon keskinopeus oli 126,8 km/h.

Aittajärvi ajetaan sunnuntaina kahdesti, ja jälkimmäiseltä ajokerralta myönnetään Power Stage -pisteitä nopeimmille. Viimeksi yli 22-kilometrinen Power Stage on ajettu Kataloniassa 2013, joskin esimerkiksi viime vuonna Viron ja Ruotsin MM-ralleissa ajettiin yli 20-kilometriset Power Staget.

Alussa ajetaan keskileveää ja nopeaa tietä, jossa suorat ovat pitkiä ja mutkat vähintään ”eri nopeita”. Ensimmäinen kiperä paikka tulee vasta 9,6 kilometriä lähdöstä, kun ajetaan maatalon pihan läpi ja väistellään rakennuksia – joita ei muuten koko rallin reitillä montaa ole!

12,2 kilometrissä käännytään ysikympistä vasemmalle hieman suoremmalle tielle yhden kiihdytyksen ajaksi ennen käännöstä oikealle jälleen yhdelle pienelle metsätielle. Se alkaa pitkällä kukkulan ylittävällä suoralla, jonka jälkeen tulee lyhyt todella syheröinen osuus. Sitten taas noustaan mäkeä ylös pomppuisesti mutta suorempaa. Lopun alamäkiosuus on nopea, mutta juuri ennen maalia on taas muutama tiukempi mutka.

Keliolosuhteet ja lähtöjärjestys

Monte Carlo -rallin voittaja Sebastien Ogier starttaa perjantaina ensimmäisenä tielle perässään tallitoverinsa Elfyn Evans ja arkkivihollisensa Thierry Neuville. Toistaiseksi nollilla olevat kuljettajat kuten Ott Tänak, Teemu Suninen ja Craig Breen starttaavat myöhemmin, mutta toisaalta pisteitä keränneitä WRC-kuskeja on viivalla vain viisi. On myös hyvä muistaa, että tässä järjestyksessä ajetaan vain perjantain kaksi vetoa Sarriojärvellä.

Lumiralleissa korkeammasta lähtönumerosta voi olla hyötyä, kun irtolumi putsautuu tieltä pois ja nastat saavat paremman otteen jäisestä tiestä. Jos taas tuoretta lunta ei ole, ero voi olla minimaalinen. Toisaalta kylmissä lämpötiloissa ”jääpöly” voi aiheuttaa näkyvyyshaittaa myöhemmille lähtijöille.

Kuten mainittua, Rovaniemen seudun erikoiskokeet ajetaan erämaassa. Keskeytyksen tai ulosajon sattuessa tie saattaa mennä tukkoon, eikä paikalla ole edes katsojia auttamassa. Näissä tapauksissa voidaan nähdä erikoiskokeiden keskeyttämisiä ja laskennallisia pätkäaikoja.

Katso alta, mitä Rovaniemen MM-rallissa on luvassa.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,366685″ ap mute]

Tältä Rovaniemen MM-rallin erikoiskokeet näyttävät – luvassa huimia nopeuksia

Lue myös nämä