Huipputasaisessa Ralli SM -sarjan SM2-luokassa on nähty tiukkoja sekuntikamppailuja koko kauden ajan. Luokkaan saatiin Kouvolassa myös uusi kuljettaja, kun aiemmin SM1-luokassa ajanut Jarkko Nikara vaihtoi luokkaa.
Kouvolassa sekuntikamppailu voitosta päättyi Nikaran eduksi ennen pistekärjessä olevaa Henrik Pietarista.
SM-sarja jatkuu ensi viikolla Seinäjoella. Nikara povaa jälleen tiukkaa vääntöä voitosta.
– Samalla mallilla koitetaan jatkaa kuin Kouvolassa. Kova kisa on varmasti edessä. Tiestö muuttuu vähän nopeammaksi ja selkeämmäksi, ja se varmasti helpottaa esimerkiksi nuotin tekemistä ja lukemista, Nikara pohtii.
32-vuotias Nikara ajaa toista kauttaan japanilaiskartanlukijan, Sayaka Adachin kanssa. Autona tälläkin kaudella on pääosin ollut Tommi Mäkinen Racingin Subaru Impreza. Saarijärveläisen Nikaran tehtävä on sikäli monipuolinen, että tehtäviin kuuluu myös uuden kartanlukijan kehittäminen Toyota Gazoo Racingin koulutusohjelman mukaisesti. Kouvolassa saavutettu osakilpailuvoitto oli kuljettajaparin ensimmäinen yhteinen.
– Jälkikäteen ajateltuna tämä SM2-luokka olisi varmasti ollut järkevin kauden alusta saakka. Nyt pystyttiin melko virheettömään suoritukseen. Joitain rytmitysvirheitä alussa tuli, mutta varsinkin iltapäivällä toiseen kertaan ajetut erikoiskokeet menivät hyvin. Voiton ratkettua olimme molemmat todella innoissamme
– Kokonaisuutena tämä aika on ollut minulle varmasti parasta aikaa autourheilussa. Viisitoista vuotta tätä on tehty ja nyt tästä saa nauttia oikein kunnolla, vaikka kyseessä onkin koulutusprojekti. Paljon on myös kehitetty nuottia englanninkielisestä englannin ja suomen sekaiseen nuottiin ja tätä kautta on saatu kartanlukijankin suuhun sopivampaa nuottikieltä.
MM-ralliin Ford Fiesta R5:lla – ”Hienoa olisi palkintokorokepaikasta ajaa!”
Nikaran ja Adachin ohjelmaan tällä kaudella kuuluu SM-rallien ohella Suomen MM-ralli ja ennen sitä ajettava AutoGlym-ralli. Molempiin kilpailuihin saarijärveläinen saa alleen Ford Fiesta R5:n, jolla Nikara kilpaili helmikuussa Ruotsin MM-rallissa.
– Hienoahan Suomen MM-ralli ja testikilpailu ennen sitä on ajaa. Alle tulee vielä R5-auto, niin saadaan kunnon kilpailu. Alussa varmasti ottaa aikaa löytää oikeat paikat jarruttaa, mutta onneksi pääsemme ajamaan ennen kisaa. Tulostavoitteella en ole juuri itseäni stressannut, mutta hienoahan se olisi palkintokorokepaikasta ajaa.
Seinäjoen SM Pohjanmaa Ralli ajetaan kesäkuun 15.-16. päivä. Kyseessä on Ralli SM -sarjan viides osakilpailu ja toinen soralla ajettava ralli.
Teksti: AKK:n tiedote