Voitosta taistellut Teemu Suninen menetti huumorin lumipenkkaan – ”Iso työ kaatui pieneen mokaan”

Teemu Suninen ja Richard Millener
Teemu Suninen ja M-Sport Fordin tallipäällikkö Richard Millener. Kuva: Toni Heinonen
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Teemu Sunisen voittokamppailu Ruotsin MM-rallissa päättyi Hagforsin erikoiskokeella lauantaiaamuna.

Suninen starttasi kärkipaikalta lauantain pikataipaleille. Toyotan Ott Tänak pyyhälsi Fordin suomalaiskuskin edelle aamun avauspätkällä, mutta kuskien välinen ero oli edelleen alle kaksi sekuntia.

Seuraavalla erikoiskokeella Sunisen Fiesta pölähti hankeen. Paikalla oli muutamia katsojia, mutta työntöoperaatiossa vierähti reipas minuutti.

– Siellä oli tiukka vasen ja vähän liikaa vauhtia. Lunta oli aika paljon, mutta ei auta selitellä. Nopeasti kaikki kääntyi päälaelleen, pettynyt Suninen sanoi.

Hangessa vietetty aika oli tuskallisen pitkä Suniselle.

– Ei sitä kehtaa sanoakaan, mitä siinä liikkui mielessä.

Suninen putosi rallin kokonaistilanteessa kahdeksanneksi vajaan puolentoista minuutin päähän Tänakista. Peli ei ole täysin menetetty, sillä lähituntumassa on useita kuljettajia. Aikaero viimeiseen palkintosijaan on puolisen minuuttia.

– Enää ei ole huumoria. Tietysti täytyy koettaa ajaa hyvin ja ottaa se, mikä on otettavissa. Tuntuu, että iso työ kaatui pieneen mokaan. Hyvä tulos meni siinä. Mutta tämä on rallia, ja tästä pitää ottaa opiksi.

Sunisella oli mietittynä selkeä taktiikka lauantain erikoiskokeille.

– Tiesin, että Tänakilla on reservissä vauhtia. Hän on ollut viimeiset puoli vuotta hurjassa kyydissä. Siihen kyytiin en yrittänytkään lähteä. Kakkostila olisi ollut ajettavissa oikeinkin hyvin tällä vauhdilla.

Lue myös nämä