Virossa raju riita rahasta – suomalaistenkin suosima huipputason ralli perutaan? ”Tämä on epätodellista”

Ott Tänak vauhdissa Rally Estoniassa kesällä 2019. Kuva: Jaanus Ree/Red Bull Content Pool

Usealle suomalaiskuljettajalle ja lukuisille suomalaisfaneille tuttu Estonia-ralli saattaa pahimmassa tapauksessa jäädä ajamatta ensi kesänä.

Etelä-Virossa järjestettävä Rally Estonia on kerännyt heinäkuisin kovia kansainvälisiä nimiä pari viikkoa ennen Suomen MM-rallia. Viime vuonna Estonia-ralli oli rallin MM-sarjan virallinen promootiokilpailu, jossa oli mukana vähintään yksi autokunta jokaisesta WRC-tiimistä. Kilpailun ykkönen oli Toyotaa tuolloin edustanut Ott Tänak.

Rally Estonian järjestäjät ja MM-sarjan promoottori sopivat viime syksynä, että ne jatkavat yhteistyötään promootiokilpailun muodossa jälleen ensi kesänä. Kilpailun ajankohdaksi asetettiin 24.-26. heinäkuuta eli viikko Safari-rallin jälkeen ja kaksi viikkoa ennen Suomen MM-osakilpailua.

Kilpailun järjestäminen on kuitenkin vaakalaudalla, sillä Estonia-rallin järjestäjät ja Viron autourheiluliitto eivät ole löytäneet yhteistä säveltä. Virolaismedian mukaan maan kattojärjestö vaatii rallijärjestäjiltä 100 000 euroa kansainvälisen kilpailun järjestämisestä.

Summa on noussut huimasti viime vuodesta, jolloin se oli vain 2 000 euroa.

Estonia-rallin pomo Urmo Aava on kertonut, että he ovat yrittäneet löytää kompromissiratkaisun liiton kanssa, mutta toistaiseksi osapuolet eivät ole päässeet sopuun asiasta. Aavan mukaan rallijärjestäjät eivät pysty maksamaan liiton vaatimaa summaa.

Viron rallin perustajiin kuuluvan Tarmo Hõben mukaan liiton vaatima potti on järjetön.

– Tämä on epätodellista. Missään maassa ei ole nähty 5 000 prosentin hinnannousua. Uskallan väittää, että tässä rikotaan kilpailulakia, Hõbe päivitteli Postimees-lehdelle.

Katso alta kooste viime viikonloppuna ajetun Ruotsin MM-rallin tapahtumista. Juttu jatkuu videon jälkeen.

 

Rally Estonian olisi tarkoitus juhlia kymmenvuotista taivaltaan tulevana kesänä.

– Olemme pyörittäneet Rally Estoniaa kolmen ihmisen voimin, ja nyt liitto haluaa siitä osansa. Aiemmin kilpailua kohtaan ei osoitettu mielenkiintoa. Nyt kun meillä on organisaatio ja rahoitus kunnossa, he alkavat tehdä karhunpalveluksia. Haluamme tehdä töitä yhdessä, mutta heidän pitää ensin tulla järkiinsä, Hõbe latasi.

Lähteet: Postimees, ERR, Delfi

Jaa uutinen
Avatar

Toni Heinonen

toni.heinonen(a)rallit.fi Päätoimittaja