Virossa ei tyydytä vain koronavuoden MM-ralliin – ”Tämä on alku jollekin paljon suuremmalle”

rally estonia
Rally Estoniassa oli viime vuonna hurja määrä katsojia. Kuva: Jaanus Ree
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Virossa valmistaudutaan kovaa vauhtia syyskuun alussa järjestettävään MM-ralliin. Koronapandemian vuoksi järjestäjät ovat tehneet lukuisia toimia, jotta kisatapahtumasta saadaan mahdollisimman turvallinen.

Tällä viikolla Viron MM-rallin järjestäjät ilmoittivat, että ralliin myydään yhteensä 16 000 erikoiskokeille oikeuttavaa rallipassia. Myyntiin tulee 16 erilaista lippupakettia, joihin jokaiseen on tarjolla tuhat lippua. Näin järjestäjät jakavat katsojat tuhannen hengen ryhmiin, joista jokaisella on omat katselualueensa ralliviikonlopun aikana viidellä erikoiskokeella. Tavoitteena on, etteivät eri ryhmien jäsenet ole kontaktissa toistensa kanssa.

– Vaikka olemme surullisia asian suhteen, niin meidän oli pakko rajata katsojamääriä tämän vuoden kisassa. Kaikki ovat tottuneet näkemään kuvia, joissa Rally Estoniassa on massiiviset määrät ihmisiä pätkien varrella. Sellaisia kuvia ei ikävä kyllä tällä kertaa tule olemaan, tapahtuman nokkamiehiin lukeutuva Tarmo Hõbe sanoo Viron yleisradioyhtiön verkkosivuilla.

– Yhteensä 16 000 fania voi lunastaa passinsa. Sen lisäksi WRC-promoottori näyttää kaikki 17 erikoiskoetta livenä. Teemme promoottorin kanssa yhteistyötä, jotta katselupaketin hinta on sellainen, että kaikilla halukkailla on mahdollisuus seurata rallia turvallisesti kotoa käsin, Rally Estonian johtaja Urmo Aava säestää.

Lue myös: Viron MM-ralliin myydään vain rajoitettu määrä lippuja – kaikki halukkaat eivät pääse erikoiskokeille

Aavan mukaan kisajärjestäjä on valmistautunut myös siihen, että koronapandemian toinen aalto iskee voimalla ennen syyskuun rallia.

– Emme halua höllentää rajoituksia yhtään enempää, mutta meillä on myös oltava valmius palata takaisin aiempiin toimiin. Se ei kuitenkaan ole rallimme osalta helppo prosessi, Aava toteaa viitaten kisan ajamiseen kokonaan ilman yleisöä.

Viron MM-rallin julkistuksen jälkeen Tarton alueen majoitushinnat nousivat hetkessä pilviin. Rallin järjestäjät ovat kehottaneet paikallisia ihmisiä malttiin hinnoittelussa.

– Sitä kautta me voimme lähettää viestin, että ulkomaiset fanit ovat tervetulleita maahamme nyt ja tulevaisuudessa, Aava muistuttaa.

– Viron MM-rallin järjestäminen ei ole mikään projektin päätepiste, vaan alku jollekin paljon suuremmalle. Tästä alkaa WRC-perinne Virossa ja kaikkien ihmisten on osallistuttava näihin talkoisiin.

Katso alta video, miten Thierry Neuville testasi Hyundain WRC-autoa kesäkuussa Suomessa.

Lue myös nämä

  • Uusimmat