Viron MM-rallissa Toyotalle hyvin sopiva sääntömuutos – Tommi Mäkinenkin innoissaan: ”Nyt on vimpan päälle mietitty”

Tommi Mäkinen
Tommi Mäkinen. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRC
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Historian ensimmäinen Viron MM-ralli ajetaan läpi vain kahdessa päivässä.

Rallijärjestäjät ovat ilmoittaneet, että kilpailun varsinaiset erikoiskokeet ovat ohjelmassa lauantaina ja sunnuntaina 5.-6. syyskuuta. Rallissa on tarkoitus ajaa yhteensä 232 erikoiskoekilometriä. Tavallisesti MM-osakilpailuissa ajetaan reilut 300 ek-kilometriä kolmen päivän aikana.

Rallin MM-sarjan sääntöjen mukaan osakilpailujen ensimmäisenä kunnon ajopäivänä WRC-kuljettajat starttaavat erikoiskokeille MM-sarjan pistetaulukon mukaisessa järjestyksessä. Soraralleissa MM-sarjan kärkikuljettaja joutuu usein kärsijän rooliin, kun hän auraa autollaan irtosoraa tieltä.

Kahtena viimeisenä ajopäivänä lähtöjärjestys muuttuu siten, että WRC-kuljettajat lähetetään pätkille tuloslistan käänteisessä järjestyksessä. Tällöin rallin kärkikuljettajilla on yleensä parhaat lähtöpaikat kuivalla kelillä.

Mikäli Viron rallissa noudatettaisiin sääntöä tavalliseen tapaan, MM-sarjaa johtava Sebastien Ogier joutuisi piirtämään ensimmäiset ajolinjat nopeille sorateille kilpailun ensimmäisen puolikkaan ajan. Itse asiassa koko Toyotan WRC-tiimi saattaisi kärsiä tilanteesta, sillä tallin kaikki kuljettajat Ogier, Elfyn Evans ja Kalle Rovanperä ovat MM-pisteissä neljän parhaan joukossa.

Lue myös: Toyota neljällä WRC-autolla Viron MM-ralliin – ”Olen kiitollinen tästä tilaisuudesta”

Viron rallin osalta lähtösääntöjärjestyssääntöön tulee kuitenkin pieni muutos, joka antaa tasavertaisemmat lähtökohdat myös MM-sarjan kärkikuskeille. Lauantaiaamun erikoiskokeille startataan totutusti MM-sarjan pistejärjestyksessä, mutta lähtöjärjestystä muutetaan jo huoltotauolla aamupäivän erikoiskokeiden jälkeen. Lauantai-iltapäivänä pätkät vedetään siis läpi kilpailun tuloslistan käännetyssä järjestyksessä.

Rallit.fi sai kuulla asiasta perjantaina rallin MM-sarjan todelliselta sisäpiiriläiseltä, Toyotan tallipäälliköltä Tommi Mäkiseltä.

– Nyt on ihan vimpan päälle mietitty systeemi. Tämä on hieno juttu, Mäkinen kertoi innoissaan.

Mäkinen kertoi kesäkuussa mietteensä kauden jatkosta. Juttu jatkuu videon jälkeen.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2354,342335″ ap mute]

 

Lue myös: Tommi Mäkinen salamyhkäinen Toyotan yllätystestistä – ”Pikkujuttuja”

Viron MM-ralli on ensimmäinen osakilpailu koronaviruksen aiheuttaman tauon jälkeen. Alkuvuodesta ehdittiin ajaa kolme MM-rallia ennen paussia.

Ogier johtaa MM-sarjaa kahdeksan pisteen turvin ennen tallikaveriaan Evansia. Hyundain Thierry Neuville ja Rovanperä ovat sijoilla kolme ja neljä. Hallitseva maailmanmestari Ott Tänak starttaa ensimmäiseen MM-kotiralliinsa sarjan viidenneltä tilalta.

Katso rallin MM-sarjan pistetaulukot täältä.

Lue myös: Viron MM-rallin pomo: Tavoitteena kohtuuhintaiset liput

Lue myös nämä