Viron MM-rallin yleisömäärä pettymys – ”Ihmiset pelkäävät matkustaa Venäjän takia”

Viikko sitten ajetun Viron MM-rallin katsojamäärät olivat pettymys.
Ott Tänak
Ott Tänak on yksi Viron suurimmista urheilutähdistä. Kuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallin johtaja Urmo Aava myöntää, että tavoitteesta jäätiin. Katsojia löysi hyvin Tarton keskustaan avajaisseremoniaan, mutta erikoiskokeilla ihmisiä oli viime vuotta vähemmän. Se on pienoinen yllätys, sillä Viron MM-ralli järjestettiin nyt ensi kertaa ilman koronarajoituksia.

Vuonna 2020 Viro tuli ensimmäistä kertaa pikahälytyksellä mukaan WRC-kalenteriin, mutta katsojia ei päässyt penkalle ollenkaan pandemian vuoksi. Viime kesänä katsojia puolestaan jaoteltiin katsomolohkoihin.

Aava löytää yleisömäärän pudotuksen taustalle muutaman eri syyn.

– Teimme kyselytutkimusta, ja noin 60 prosenttia ihmisistä kertoi meille, että he aikovat katsoa rallia digitaalisesti. WRC All Live on hieno palvelu, mutta se on väkisinkin vaikuttanut katsojalukuihin, Aava selittää Dirtfishille.

– Toinen syy on erilaisten tapahtumien iso määrä, jotka on viime vuosina jouduttu perumaan. Osa järjestäjistä ei anna rahoja takaisin, joten ihmisten on pakko tänä kesänä mennä niihin tapahtumiin.

Katsojamääriin vaikutti suoraan tai välillisesti myös Venäjän käynnistämä sota Ukrainassa.

– Aika moni iso ryhmä peruutti viime hetkellä varauksensa naapurimme tapahtumien vuoksi. Tiedän, että tilanne on sama myös muualla ja esimerkiksi Suomen rallin järjestäjät kamppailevat saman asian kanssa. Ihmiset pelkäävät matkustaa Venäjän takia, mikä on toisaalta ihan ymmärrettävää.

Aava ei kertonut vielä tarkkoja myyntimääriä lippujen suhteen, mutta ennen kisaa spekuloitiin, että lipunmyynti on asettunut 40 000 kieppeille. Viron MM-rallin jatkosta ei ole tietoa.

– Totta kai haluamme pysyä kalenterissa. Meillä on vahva tuote. Tiimit ja kaikki osapuolet ovat tykänneet rallistamme. Nyt meidän pitää tarkastella lukuja ja keskustella hallituksen kanssa tulevista vuosista. Minä uskon, että Virolla on vahva, pitkän aikavälin tulevaisuus rallin MM-sarjassa, Aava paaluttaa.

– Vielä pari vuotta sitten MM-sarja oli vähän suljettu klubi, mutta korona muutti asioita ja homma avautui. Se on myös motivoinut muutamia vanhempia kisoja muokkaamaan omia rallejaan.

Lue myös nämä