Sorakisan osallistujalista julkistettiin maanantaina. Yhteensä mukaan on ilmoittautunut 41 kuljettajaparia, mikä on kolme vähemmän kuin edellisellä kerralla vuonna 2023. Sitä edellisenä vuonna mukana oli vain 33 autokuntaa. Vuonna 2020, kun ralli pidettiin ensimmäistä kertaa MM-tasoisena, oli mukana yhteensä 44 osallistujaa.
Rally1-autoja lähtöviivalla on kymmenen kappaletta. Hyundain tiimissä tuttuun tapaan ykkösluokan kalustolla ajavat isäntämaan tähti Ott Tänak sekä belgialainen Thierry Neuville ja ranskalainen Adrien Fourmaux. M-Sport Fordin yksityistalli on operoinut kesän soraralleissa isolla kalustolla, mutta tällä kertaa mukana ovat Gregoire Munster, Martins Sesks ja Josh McErlean.
Toyota lähettää Viroon neljä autokuntaa, kun GR Yaris Rally1 -autoa ohjastavat Kalle Rovanperä, Elfyn Evans ja Takamoto Katsuta sekä Sami Pajari. Rovanperä on jälleen yksi kisan suurimmista voittajasuosikeista, sillä onhan mies vienyt nimiinsä kisan voiton vuosina 2021-23.
Sebastien Ogieria ei puolestaan Virossa nähdä. Ranskalaistähden on määrä ajaa tänä vuonna vain valikoidut MM-rallit, mutta kun Ogier nousi MM-pisteissä Sardiniassa jo toiseksi, epäili monen miehen mielen muuttuvan ja halun ajaa mestaruudesta nousevan. Ainakin Viron nopean sorarallin osalta Ogierin päätös pitkästä kesälomasta piti.
WRC2-autoja lähtöviivalla on yhteensä 22 kappaletta. Voittajasuosikkien joukkoon lukeutuvat muun muassa Oliver Solberg, Nikolai Grjazin, Roope Korhonen ja Mikko Heikkilä. Rally3-autoja on lähtöviivalla puolestaan kahdeksan kappaletta ja Rally4-autoja yksi.
Suomalaisista mukana on myös Lauri Joona ja Rally2-auton rattiin MM-tasolla pääsevä Tuukka Kauppinen. Kauppinen on kisannut Rally2-autolla aiemmin myös Suomessa viime kesänä ja Ruotsissa helmikuussa. Myös kotimaan sarjassa Kauppisen alla on ollut Toyotan Rally2-auto, jolla hän ajoi muun muassa sensaatiomaiseen voittoon Tunturirallissa.
Katso osallistujalista kokonaisuudessaan tämän linkin kautta.