Video: Muistatko vielä, kuinka Colin McRae valloitti suomalaisten sydämet?

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Colin McRae murtautui kirjaimellisesti rytinällä suomalaisten rallifanien tietoisuuteen vuoden 1992 Jyväskylän Suurajoissa.

Tuolloin 24-vuotias McRae antoi runtua Subarulleen jo ennen kilpailua testeissä. Tallipäällikkö David Richards oli painottanut McRaelle, että hänen kannattaa ajaa rauhallisesti ja kartuttaa kokemusta.

– Olin melko vihainen, kun sain kuulla saapuessani Jyväskylään, että hän oli kaatanut autonsa testeissä, Richards muistelee WRC:n haastattelussa.

Kilpailun alkupuolella rysähti uudelleen. Subaru Legacy päätyi rajusti pöpelikön puolelle.

– Pyörimme katon kautta ympäri ehkä seitsemän kertaa, mutta auto päätyi pyörilleen. Normaalisti tuollaisessa tilanteessa olisi tullut keskeytys vaurioiden vuoksi, McRae kertasi jälkikäteen ulosajoaan.

Matka kuitenkin jatkui, mutta ulosajot eivät olleet nuoren skottikuljettajan osalta ohi. McRae heitti vielä kertaalleen voltit metsähallituksen puolella.

– Turhauduin entistä enemmän, koska se ei kuulunut suunnitelmaan. Kolmantena kisapäivänä olin mukana oikomassa lommoja autosta, tallipomo Richards kertoo.

Kuin ihmeen kaupalla ”Kilin-Colin” McRae selviytyi maaliin kahdeksantena. Eroa voiton ottaneeseen Didier Aurioliin kertyi reilun vartin verran.

– Auto näytti karmealta, mutta silti hän pystyi ajamaan hyviä aikoja. Suomalaiset rakastivat ja kunnioittivat häntä, rallilegenda Hannu Mikkola sanoo.

Vuonna 1995 maailmanmestaruuden voittaneen McRaen kuolemasta tuli perjantaina kuluneeksi kymmenen vuotta. McRae sai surmansa helikopteriturmassa 15. syyskuuta 2007.

Katso jutun yläpuolelta video Colin McRaen ikimuistoisesta kisasta Jyväskylän Suurajoissa 1992.

Lue myös nämä

  • Uusimmat