Video: Dani Sordolle ulosajon myötä raju pettymys Saksan MM-rallissa

Dani Sordo. Kuva: Fabien Dufour/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Hyundain Dani Sordo oli lähellä kauden kolmatta palkintosijaa Saksan MM-rallissa viime viikonloppuna. Sordo taisteli rallin toisesta sijasta, mutta visiitti viinitarhojen keskellä aiheutti lopulta keskeytyksen kisan päätöspäivänä sunnuntaina.

Sordo ajaa tällä kaudella osittaisen MM-ohjelman, mutta kausi on ollut hyvä. Nyt napsahti kuitenkin takaisku ja jälleen lempialustalla asvaltilla. Sordo ajoi ulos myös kauden avauskisassa Monte Carlossa.

– Olen uskomattoman pettynyt tiimin ja itseni puolesta. Olimme hyvissä asemissa ja auto tuntui todella hyvältä sunnuntaiaamuna. Minulla oli itseluottamusta ja kaikki eväät menestyä. Olin hieman myöhässä jarrutuksessa ja mutkassa oli hiekkaa. Sitten olinkin syvällä viinitarhassa. Tuulilasi meni kokonaan mäsäksi ja myös jäähdytin otti osumaa, Sordo summaa tallin tiedotteessa.

– Yritimme korjata autoa, mutta lämpötilat moottorissa nousivat liian korkealle. Se kuitenkin otettiin opiksi, että meillä on kaikki mahdollisuudet edelleen taistella palkintosijoista. Vauhti oli kunnossa, mutta tulosta ei tällä kertaa tullut.

Sordon ulosajo löytyy alta tai tämän linkin kautta:

Lue myös nämä