Red Bullin Max Verstappen otti Japanin GP:ssä kauden ensimmäisen F1-voittonsa ja samaan aikaan hänen isänsä Jos Verstappen teki vaikuttavan debyytin rallin EM-sarjan puolella.
Jos osallistui viikonloppuna rallin EM-sarjan kauden avauskilpailuna toimineeseen Sierra Morenan ralliin Espanjan Cordobassa ja sijoittui lopulta yleiskilpailun 14. sijalle.
Suoritusta voidaan pitää vähintäänkin hyvänä. Olihan samalla lähtöviivalla tukku kokeneita ja taitavia EM-sarjan kuljettajia.
Verstappen korosti rallin jälkeen, että hän oli Cordobassa ”opintomatkalla”. Siinä suhteessa reissu oli varsin onnistunut.
– Olemme jatkuvasti oppimassa ja yritämme parantaa askel kerrallaan, Verstappen summasi kotisivuillaan.
– Nuotit tulevat jo selvemmin, mutta paljon on vielä hiottavaa, jos haluamme parantaa aikoja, hän jatkoi.

Škoda Fabia RS Rally2 -autolla kisaan osallistunut Verstappen jäi lopulta rallin voittaneelle venäläiselle Nikolai Grjazinille hieman alle viisi ja puoli minuuttia. Seuraava suunnitelma on jo tehty.
– Teemme kaikkemme kehittyäksemme. Meillä on suunnitteilla lisää testejä, jotta olemme valmiita soraralliin Unkarissa. Oppimiskäyrä on jyrkkä, mutta juuri siksi olemme täällä, Verstappen summasi.
Jos Verstappen muistetaan entisenä F1-kuljettajana. Hän kilpaili F1-sarjassa ensin vuosina 1994-1998 ja myöhemmin vielä vuosina 2000-2001. Hollantilainen ei voittanut urallaan yhtään F1-kisaa, mutta palkintopallille hän nousi kahdesti. Ralliuransa hän aloitti vuonna 2022.
Pojasta on polvi parantunut. Max Verstappen on voittanut jo neljä formula ykkösten maailmanmestaruutta.