Nikolai Grjazin oli täysin omaa luokkaansa Latvian EM-osakilpailussa Liepaja-rallissa, joka ajettiin päätökseen lauantaina.
Venäläiskuljettaja Grjazin karkasi muulta porukalta perjantain pätkillä ja lauantaina hänellä oli varaa ajaa varmistellen voittoon. Grjazin nappasi ykköstilan lopulta 17,3 sekunnin marginaalilla.
Grjazin on viihtynyt latvialaisilla sorateillä, sillä hänelle voitto oli jo uran kolmas Liepaja-rallissa.
– Uskomaton viikonloppu, ja viimeinkin olemme täällä. Koko tiimi teki hienoa työtä, eikä meillä ollut mitään isoja ongelmia, Grjazin raportoi EM-sarjan suorassa YouTube-lähetyksessä.
– Kisan loppupuolella pystyimme jopa nautiskelemaan ja ajamaan pätkät varmasti läpi. Nyt on aika juhlia ja rentoutua hieman, Volkswagen-kuljettaja lisäsi.
Hyundai-kuljettaja Craig Breen saapui päätöspätkän maaliin kokonaiskilpailun toisella ja venäläinen Aleksei Lukjanuk kolmannella sijalla. Kärkikolmikkoon saattaa vielä tulla muutoksia kisan päätyttyä.
Skoda-kuljettaja Andreas Mikkelsenille mätkäistiin perjantaina minuutin aikasakko, koska hän saapui myöhässä erikoiskokeen lähtöön. Mikkelsen ja hänen tiiminsä ovat valittaneet päätöksestä.
Mikkelsen on tuloslistalla viidentenä minuutin ja 13,3 sekunnin päässä kärjestä. Tuomaristo käsittelee Mikkelsenin protestin myöhemmin, ja mikäli aikasakko vedetään pois, norjalaistähti nousee lopputuloksissa toiseksi Breenin ja Lukjanukin edelle.
Eerik Pietarinen oli lauantaina paremmassa vauhdissa kuin kisan avauspäivänä perjantaina. Pietarinen paranteli asemiaan ja sijoittui lopulta seitsemänneksi EM-osakilpailussa. Eroa kärkeen kertyi reilut kaksi minuuttia.
Sami Pajari taisteli Latviassa ERC3- ja ERC3 Junior -luokkien voitosta, mutta hän kaatoi autonsa ennen lauantain päivähuoltoa ja menetti aikaa yli kolme ja puoli minuuttia. Pajari pystyi jatkamaan kisaa ja sijoittui lopulta kolmanneksi ERC3 Junior -luokassa ja neljänneksi ERC3-luokassa.
– En halunnut päättää rallia tällä tavalla, mutta pääsimme sentään maaliin. Auto kaatui niin hitaasta vauhdista, että hävettää. Hölmö oma virhe, mutta näistä oppii. Pääsimme maaliin, joten siitä pitää kerätä positiiviset asiat. Tällaista ralli on välillä, Pajari totesi.
EM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan kolmen viikon kuluttua Rooman ympäristössä.
Latvian EM-osakilpailun tulokset EK10/10 jälkeen:
1. Nikolai Grjazin VW 1.30.50,3 2. Craig Breen Hyundai +17,3 3. Aleksei Lukjanuk Citroen +30,9 4. Efren Llarena Skoda +56,8 5. Andreas Mikkelsen Skoda +1.13,3 * 6. Mikolaj Marczyk Skoda +1.22,2 7. Eerik Pietarinen Skoda +2.11,8 8. Erik Cais Ford +2.22,5 9. Emilio Fernandez Skoda +2.41,6 * Tuomaristo käsittelee vielä Mikkelsenin protestin aikasakosta.