Hatanmaa taiteili omassa luokassaan voittoon Peugeut 208 Rally4 -autolla kartturinsa Juho Koski-Lammin kanssa. Kaksivetoisten joukossa suomalaislupaus oli neljänneksi nopein. Edelle ennätti kolme paikallista BMW-kuskia.
Koko kilpailun ajan Hatanmaa suoritti erikoiskokeita hyvällä vauhdilla. Toiseen päivään autokunta lähti luokan johdosta ja kaksivetoisten nelossijalta. Sijoitus pysyi myös viimeisillä erikoiskokeilla, joten reissu Liettuan Kelmeen ja Zemaitija-ralliin oli menestyksekäs.
Lähtökohdat eivät olleet helpoimmasta päästä, sillä Hatanmaa kaatoi autonsa viikkoa ennen rallia testipätkällä. Auto laitettiin kuitenkin kisakuntoon muutamassa päivässä.
– Ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen, kun sain kaadon jälkeen tunnusteltua menoa, lähti todella nousujohteinen ralli käyntiin. Kun aikoja katsoo auton säätämisen jälkeen, niin ei ainakaan hävetä tarvitse, Hatanmaa sanoo.
– Lauantaista keskiviikkoon autoa parsittiin kasaan viimeiselle minuutille saakka, ja mutteritestille Saukkolan ek:lle jäi vartti aikaa.
Pitkiä olivat myös kilpailupäivät. Nuori Hatanmaa kuitenkin selvitti 18 tunnin päivät kunnialla. Perjantaina päivä alkoi aamuvarhaisella nuotituksella ja jatkui erikoiskokeilla yön pikku tunneille asti.
– Kilpailun ensimmäisenä päivänä startattiin kello kuusi aamulla ja homma päättyi yöllä 1.30, kun olimme viimeisen erikoiskokeen maalissa kello 0.30, ensimmäistä kertaa Zemaitija-rallissa kilpaillut Hatanmaa huokaisi.
Kaadosta aiheutunut vauriot autoon piinasivat vielä hieman Liettuassa, mutta siitäkin huolimatta homma luonnistui varsin hyvin.
– Kaadon jälkeen turbo sai niin sanotun hotspotin, kun moottori sammui täydestä laulusta, joten kaikki hevoset eivät olleet niin sanotusti enää aitauksessa. Uusi turbo on jo saapunut, mutta se ei kerennyt tulla ennen lähtöämme. Nyt auto kuitenkin tuntuu paremmalta kuin koskaan, Hatanmaa summaa.
Hatanmaa kertoo odottavansa innolla seuraavaa kilpailua, joka on Viron EM-rallin yhteydessä ajettava Latvian mestaruuden osakilpailu.
– Siellä pääsee vertaamaan vauhtia ja kehitystä Euroopan kärkeä vastaan.