Valtteri Bottas mukaan mielenkiintoiseen kisaan – kohtaa ison liudan rallimestareita

Valtteri Bottas
Valtteri Bottas. Kuva: Wolfgang Wilhelm/Daimler
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Mercedeksen F1-tallia vielä tämän kauden edustava Valtteri Bottas kilpailee ensi helmikuussa järjestettävässä Race of Champions -kisassa. 

Bottas osallistuu ensimmäistä kertaa perinteiseen kilpailuun, jossa nähdään vuosittain eri moottoriurheilulajien supertähtiä. Bottas kilpailee tietenkin ROC-tittelistä, mutta on mukana myös Suomen joukkueessa.

Formulatähden lisäksi Race of Champions -kisaan osallistumisensa ovat jo vahvistaneet muun muassa rallicrossin supertähti Johan Kristoffersson sekä rallin yhdeksänkertainen maailmanmestari Sebastien Loeb. Osallistujien listalta löytyvät myös Tom Kristensenin, Mattias Ekströmin, Travis Pastranan ja Petter sekä Oliver Solbergin nimet.

– Odotan innolla, että pääsen vihdoin kilpailemaan tässä kisassa, jota olen katsonut televisiosta monta vuotta. Ensi vuoden kisa järjestetään lumella ja jäällä, mikä tekee hommasta entistä mielenkiintoisempaa, Bottas sanoo.

– Olen kilpaillut muutaman kerran Tunturirallissa, joten toivottavasti siitä on vähän apua.

Muita suomalaiskuljettajia ei ole vielä vahvistettu Race of Champions -tapahtumaan, joka ajetaan Ruotsin Norrbottenissa 5.-6. helmikuuta. Suomi on joukkuekisassa juhlinut kaksi kertaa, viimeksi vuonna 2006, kun Heikki Kovalainen ja Marcus Grönholm löivät USA:n tiimin finaalissa.

Yksilökisassa suomalaisista voittoa ovat juhlineet Grönholmin ja Kovalaisen lisäksi Juha Kankkunen, Tommi Mäkinen ja Harri Rovanperä.

Race of Champions -kilpailua on ajettu vuodesta 1988 lähtien. Kuljettajat ajavat toisiaan vastaan sekä joukkueina että lopulta myös mies miestä vastaan ROC-kruunusta taistellen. Kuskeilla on allaan erilaisia autoja. Ensi vuoden kisaan on vahvistettu tähän mennessä rallicrossin MM-sarjasta tuttu RX2e-luokan sähkökilpuri sekä biopolttoaineella toimiva Porsche 718 Cayman GT4.

Lue myös nämä