Vaikean paikan edessä oleva Ott Tänak heittäytyi filosofiseksi

Ott Tänak ei ole vielä heittänyt pyyhettään kehään rallin MM-sarjan mestaruustaistossa.
Ott Tänak
Ott Tänak. Kuva: Romain Thuillier/ Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Tänak on pistetaulukossa kakkosena, kun kolme osakilpailua on ajamatta. Hyundain virolaistähdellä on matkaa sarjaa johtavaan tallitoveriinsa Thierry Neuvilleen 34 pistettä, joka on iso ero kurottavaksi umpeen kauden viimeisissä MM-ralleissa.

Katso rallin MM-sarjan pistetilanteet täältä.

Tänak otti MM-sarjan kakkostilan haltuunsa reilu viikko sitten ajetussa Kreikan Akropolis-rallissa, jossa hän sijoittui kolmanneksi. Seuraavissa kisoissa Tänakin on saatava huipputuloksia, jotta hän voisi haastaa vielä Neuvillen.

Tänak saavutti ensimmäisen maailmanmestaruutensa kaudella 2019. Nyt hän on yhä mukana taistossa toisesta MM-tittelistään, vaikkakin tehtävä on vaikea.

– Toivo on viimeinen asia, joka kuolee. Siksi toivo elää aina, ja meidän on vain jatkettava puskemista, Tänak heittäytyi filosofiseksi.

– Thierry on vahvoissa asemissa. Kolme rallia on jäljellä, joten katsotaan, mitä tapahtuu. Mutta tallin kannalta molemmissa sarjoissa menee hyvin, Tänak viittaa siihen, että Hyundailla on selvä johto myös valmistajien MM-sarjassa.

Kauden seuraava osakilpailu ajetaan ensi viikolla Chilessä. Tänak on viihtynyt Chilessä erityisen hyvin: maassa ajettiin ensimmäistä kertaa MM-ralli vuonna 2019 ja tuolloin Tänak otti voiton. Chile palasi MM-sarjaan viime vuonna – ja myös silloin Tänak oli ykkönen.

Tänak otti ensimmäisen voittonsa Chilessä Toyotalla ja viime vuonna ykköstila tuli Fordilla. Nyt hänellä olisi mahdollisuus ottaa Chilessä voitto Hyundain puikoissa.

– Se, mitä on tapahtunut aiemmin, on mennyttä. Ja tulevat tapahtumat ovat tulevaisuutta, Tänak vastasi kysymykseen, voisiko hän ajaa Chilessä voittoon jo kolmannella automerkillä.

Chilen MM-ralli ajetaan 26.-29. syyskuuta Concepcionin kaupungin ympäristössä.

Lue myös nämä

  • Uusimmat