Vahvistus: Sebastien Loeb mukaan legendaariseen Safari-ralliin

Sebastien Loeb ajaa kauden kolmannen MM-rallinsa kesäkuun lopussa Keniassa.
Sebastien Loeb
Sebastien Loeb. Kuva: M-Sport Ford
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Loeb osallistuu ikoniseen kilpailuun M-Sport Fordin Puma Rally1 -autolla. Ranskalaismestari voitti kauden avausrallin Monte Carlossa tammikuussa, mutta viime viikonlopun Portugalin osakilpailussa Loeb teki harvinaisen ajovirheen.

Loeb keskeytti perjantai-iltapäivänä rallin kärkipaikalta osuttuaan kivimuuriin aivan viidennen erikoiskokeen alussa. Loeb jatkoi vielä kisaa lauantaina, mutta joutui keskeyttämään lopullisesti turbovikaan.

Yhdeksänkertainen maailmanmestari on kilpaillut Kenian MM-rallissa kerran aiemmin. Tasan 20 vuotta sitten hän sijoittui Citroen Xsara WRC:llä viidenneksi. Eroa kisan voittaneeseen Colin McRaehin tuli liki 25 minuuttia.

– Oli hienoa nähdä Portugalissa, että autosta löytyy kilpailukykyä myös soralla. Toki Kenian rallin on ihan erilainen kilpailu, mutta täytyy myöntää, että en tunne nykyformaattia kovin hyvin. Olen nähnyt joitain videoita pätkiltä ja ne tuntuvat olevan rajussa kunnossa, Loeb sanoo.

– Kenia on myös paikkana huikea. Vaikka olen ajanut siellä vain kerran, minulla on sieltä enemmän muistoja kuin mistään muusta rallista. Silloin ralli oli tosin ihan erilainen, kun pisin pätkä oli 120 kilometriä. Meillä kaikilla oli myös helikopterit turvallisuuden takia seuraamassa autoja. Ne varoittivat villieläimiä, että auto on tulossa.

Keniassa Loebia odottaa kova haaste, sillä muut kärkikuskit ajoivat erikoiskokeet läpi jo viime vuonna, kun kisa palasi WRC-kalenteriin.

– Nyt kisa on hyvin tyypillinen WRC-kisa reitin ja sen pituuden osalta. Se on toki helpompaa, mutta haasteena on, että minulla ei ole yhtään kokemusta. Homma ei ole siis helppo, mutta olen innolla mukana, Loeb summaa.

Ranskalaistähti ajaa valikoituja MM-ralleja tällä kaudella. Loebin suurin keskittyminen on Extreme E -sarjassa sekä aavikkorallien MM-sarjassa.

Kenian MM-rallissa ajetaan tänä vuonna yhteensä 19 erikoiskoetta ja reilut 360 EK-kilometriä.

Katso alapuolelta Kenian MM-rallin viime vuoden kisan parhaat palat.

Lue myös nämä

  • Uusimmat