Uransa lopettavalta Sebastien Ogierin kartturilta iso paljastus: Jari-Matti oli yksi idoleistamme

Ingrassia ja Latvala
Julien Ingrassia antoi tallipäällikölle lahjan Katalonian MM-rallissa. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Sebastien Ogierin kartanlukijana koko uran toiminut Julien Ingrassia lopettaa pitkän taipaleensa nuotinlukijana kauteen 2021.

Ogier ja Ingrassia tavoittelevat ensi viikolla Monzan MM-rallissa jo uransa kahdeksatta maailmanmestaruutta. Tänä vuonna Ingrassia on palannut yhteen Jari-Matti Latvalan kanssa, joskin hieman eri rooleissa kuin aiemmin. Parivaljakko oli samassa tiimissä Volkswagenilla vuosina 2013-16, jolloin Ogier ja Ingrassia napsivat ensimmäiset MM-tittelinsä.

– Jari-Matti on ehdottomasti persoona. Täytyy myöntää, että olimme Sebin kanssa yllättyneitä, kun kuulimme hänen tulevan tallipäälliköksi. Samaan aikaan olimme myös erittäin onnellisia. Nyt olemme olleet jälleen yhdessä Jari-Matin kanssa, Ingrassia sanoo rallin MM-sarjan WRC Backstories Podcastissa.

Ranskalaiskartturi kertoo, että Latvala oli hänen ja ystävien yksi suosikkikuskeista 2010-luvun taitteessa. Muistona on myös yksi tarina ennen kuin kaksikon urat kohtasivat Volkswagenilla.

– Nyt hän ei voi antaa minulle enää potkuja, koska sitten kun hän kuulee tämän, olemme jo Monzassa. Minulla on itse aika paljon kuvia puhelimessani Jari-Matista. Älkää ymmärtäkö väärin. Muistan, kun olimme Etelä-Ranskassa auton kestävyystesteissä ja siellä oli paljon kavereitani paikalla. Halusin saada yhden kaverini kyytiin, koska Jari-Matti oli yksi idoleistamme. Se taisi olla vuosi 2012 tai jotain, Ingrassia muistelee podcastissa.

– Hän oli sekä nopea että tunnettu isoista ulosajoistaan. Minulla oli julisteita Jari-Matista toimistoni seinällä, koska hän oli yksi suosikeistani. Siellä meillä oli mahdollisuus päästä hänen kyytiinsä. Ihmettelimme kaikki, miten hän valmistautui joka testivetoon samalla rutiinilla, vaikka oli ajanut sen jo 10-20 kertaa päivän aikana. Hän katseli taivasta, hakkasi rattia ja kasvojaan sekä ne kaikki muut jutut. Me katsoimme silmä suurina sitä hommaa. Jari-Matti omanlaisensa, hän on aina sataprosenttisesti hommassa mukana.

Ennen Volkswagen-kausia ja sitä edeltänyttä Skoda-sesonkia Ingrassia ja Ogier kamppailivat Citroenin tiimissä tuolloin uransa huipulla ollutta Sebastien Loebia kohtaan. Kuljettajien välit eivät olleet lämpimimmästä päästä, mutta Latvalasta Ingrassialla on vain hyvää sanottavaa.

– Meillä on aina ollut Jari-Matin kanssa hieno suhde ja kunnioitus toisiamme kohtaan. En sano mitään nimiä, mutta ehkä ihan kaikkien kanssa ei ole ollut niin. Kaikki eivät ole ehkä ihan yhtä kunnioittavia. Rallissa on kuitenkin pohjimmiltaan kyse tiimihengestä ja siitä, että olemme pohjiltamme herrasmiehiä. Vaikka tiimien ja kuskien välillä kuuluukin olla kovaa kamppailua, meidän pitää säilyttää se kunnioitus, Ingrassia tähdentää.

Latvala tuli omalla ajourallaan tutuksi jopa ylianalyyttisena kuljettajana. Tästäkin Ingrassialla on yksi muisto.

– Jari-Matti oli sellainen tyyppi. Tiedämme, että joskus hän ehkä ajatteli asioita liikaa. Yksi hauska tilanne oli Monte Carlossa, kun pysähdyimme pätkien välissä ja Jari-Matti pysähtyi meidän peräämme. Me teimme jotain töitä klikkien ja muiden juttujen kanssa, Ingrassia aloittaa.

– Hän kyseli heti, mitä teemme. Seb sanoi, mitä olimme tekemässä ja Jari-Matti mietti, mitä oli sovittuna insinöörien kanssa, mutta päätti sitten tehdä samat muutokset. Yritimme sanoa hänelle, että pysy omassa suunnitelmassa. Hän yritti aina löytää parhaat mahdolliset säädöt.

Katso alapuolelta edellisen Katalonian MM-rallin parhaat palat.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,390540″ ap mute]

Lue myös nämä

  • Uusimmat