Uran avausvoitto MM-sarjassa jäi suomalaiskuskilta todella lähelle – ”Kerrankin olisi ollut hyvät mahdollisuudet”

Lauri Joona sijoittui varsin tapahtumarikkaan Sardinian MM-rallin jälkeen WRC2-luokassa rengasrikon sekä aikasakon jälkeen lopulta kuudenneksi.
Lauri Joona
Lauri Joona. Kuva: Honza Fronek
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Joona pysytteli perjantain jälkeen kärkikamppailussa WRC2-luokassa ja lauantaina tyrkyllä oli jo kakkostila maanmies Emil Lindholmin jälkeen. Kun Lindholm töpeksi oman rallinsa ulosajoon sunnuntaiaamun toisella pätkällä, vaikutti siltä, että Joona oli ajamassa uransa avausvoittoon kakkosluokassa.

Toisin kuitenkin kävi. Heti seuraavalla pätkällä Joona koki rengasrikon, mikä tiputti miehen kokonaan ulos palkintokorokkeelta. Joonan takana ennen kahta viimeistä erikoiskoetta oli puolalaiskonkari Kajetan Kajetanowicz vain 11,1 sekunnin päässä.

Pettymys oli iso, kun voittokamppailu ratkesi harmillisesti Joonaa vastaan.

– Perjantain jälkeen oltiin hyvissä asetelmissa ja hyvällä iskuetäisyydellä kärkikamppailuun. Lauantai ei todellakaan ollut mikään helppo päivä, mutta onnistuttiin melkein välttämään kaikki haaverit, Joona sanoi.

– Tilanne oli aika tiukka ja totta kai lähdettiin ajamaan rallia. Hyvin tultiinkin, mutta jossain urassa oli varmaan joku kivi ja takarengas tyhjeni. Mitään isompaa en nähnyt eikä mihinkään osuttu. Sitten ajettiin pätkä loppuun tyhjällä renkaalla. Siinä vaiheessa oltiin kärjessä, mutta tiputtiin neljänneksi, Joona jatkoi.

Kun Joonalle langetettiin vielä puolen minuutin aikarangaistus, oli loppusijoitus WRC2-luokassa lopulta kuudes. Sardinian MM-rallin WRC2-luokan voittoon ajoi dramaattisten vaiheiden jälkeen Roberto Daprà ennen Kajetanowiczia ja Martin Prokopia. Kisan nopein Rally2-kuljettaja oli Oliver Solberg, mutta hän ei ajanut WRC2-pisteistä.

– Lopputulos harmittaa tietenkin, mutta ralli on välillä tällaista. Kerrankin olisi ollut hyvät mahdollisuudet hyvään sijoitukseen, mutta ensi kerralla sitten näytetään. Kyllä tämä sellaista potkua antaa seuraavaan kisaan, Joona vannoi.

Jos oli kisa lopulta pettymys Joonalle, niin sitä se oli myös maanmies Roope Korhoselle. Rallin EM-sarjassa vahvoja otteita esittänyt Korhonen keskeytti kertaalleen jo rallin toisella erikoiskokeella. Sen jälkeen Korhonen palasi vielä kisaan mukaan ja ajoi muun muassa viidelle pätkälle pohja-ajan luokassa, mutta hyvät pisteet jäivät saamatta.

– Harmittaa tietenkin se perjantai ja menetetyt pisteet, mutta vauhtihan meillä on hyvällä tasolla, että siinä mielessä ei ole mitään hätää. Joskus se vaan lipsahtaa – nyt oli meidän vuoromme. Paljon saatiin positiivistakin tästä viikonlopusta ja huomattiin taas, miten tärkeää on saada kokemusta eri olosuhteista, Korhonen summasi.

Lue myös nämä