Sunnuntaina päättynyt Ruotsin MM-ralli toi WRC2-luokassa ensimmäistä täyttä kauttaan ajavalle Hyundai-kuljettaja Jari Huttuselle ja kartanlukija Antti Linnakedolle kuudennen sijan.
Kisan aikana Huttunen kellotti kaksi pohja-aikaa, mutta sijoitusta heikensi lauantaina sattunut ulosajo, jossa aikaa kului lähes viisi minuuttia. WRC2-autojen voittoon ajoi japanilainen Takamoto Katsuta.
– Tulokseen olen pettynyt, mutta ilman virhettä kisa olisi ollut ok. Ensimmäiseksi Ruotsin ralliksemme kisa meni ulosajoa lukuun ottamatta ihan hyvin. Vauhti oli vertailukelpoista kokeneempien kuljettajien kanssa, ajo sujui, nuotti osui ja saimme uutta autoa säädettyä koko ajan paremmaksi.
Tasaista työtä kisassa tehnyt Huttunen oli ennen ulosajoaan luokassaan neljäntenä 18,8 sekuntia kärkeä perässä.
– Ajoimme ulos hitaassa paikassa, kun auton perä nappasi penkkaan kiinni ja keula kääntyi hankeen. Yleisöä ei juurikaan ollut, joten jouduimme itse kaivamaan auton penkasta pois. Vaaraton tilanne, mutta aikaahan sellaisessa kuluu tolkuttomasti.
Ruotsin MM-ralli oli Hyundain nuorten kuljettajien kehitysohjelmassa i20 R5 -autolla ajavan kiuruvetisen uran neljäs nelivetoralli, ja kilpailun aikana oppia tuli roppakaupalla. Ruotsalaiset erikoiskokeet olivat Huttusen mieleen, vaikka kokemusta niistä oli ennen kisaa ajettujen testien jälkeen vain 200 kilometriä.
– Yllättävän paljon siellä oli teknisiä osuuksia vauhdikkaiden paikkojen välissä. Palkintokorokepaikka olisi ollut ihan otettavissa, mutta sitä on vaikea sanoa, olisiko vauhtimme vielä riittänyt voittoon. Saimme koko ajan säädettyä alustaa paremmaksi, ja uudeksi autoksi Hyundai on mielestäni jo nyt hyvä. Luokan kärjessä erot ovat pieniä ja kyllä siellä tosissaan saa ajaa joka sekunnista.
Huttusen ja Linnakedon kilpailuohjelma jatkuu 8.-11, maaliskuuta Meksikon MM-rallissa. Ennen kaukaista osakilpailua luvassa on kahden päivän soratestit Portugalissa.
– Autoon on tulossa uusia kehitysosia nopealla aikataululla. Meksikoon saamme muun muassa uuden moottorin. Sinne lähdemme hyvillä mielin ja tavoitteenamme on ilman muuta ajaa puhdas kilpailu.