Rallin SM-sarjaan kuuluvan Pohjanmaa-rallin kuudes erikoiskoe jouduttiin pistämään paussille lähes tunnin ajaksi kilpailijan ulosajon vuoksi.
SM3-luokan kärkisijoista kamppaillut Heikki Koski-Lammi täräytti ulos Viitalan pikataipaleella. Ylen Ralliradion tietojen mukaan Koski-Lammi ja kartanlukija Kari Luoma saivat lähinnä henkisiä kolhuja ulosajossa.
Erikoiskoe pistettiin kuitenkin poikki, sillä lääkintähenkilöstö meni paikalle tarkastamaan kuljettajaparin tilanteen. Järjestäjät ottivat tapauksen varman päälle perjantain tapahtumien jälkeen. Rallin avauspäivänä naiskatsoja sai surmansa ralliauton suistuttua tieltä.
Viitalan pikataival pyörähti uudestaan käyntiin tauon jälkeen. Kilpailun kärkikamppailu tiivistyi entisestään, kun Teemu Asunmaa ajoi pohja-ajan ennen Eerik Pietarista, Emil Lindholmia ja Marko Mäntyä. Mänty jatkaa kisan kärjessä, mutta Asunmaa ja Pietarinen ovat vain 2,4 sekunnin päässä kärkipaikasta. Neljäntenä ajava venäläiskuljettaja Nikolai Grjazin on myös mukana voittokamppailussa, hän on 6,6 sekuntia kärkeä perässä.
– Nyt koetettiin, että saadaanko kärkeä kiinni vai ei. Oli ainakin yrkkää, Asunmaa sanoi Ylen Ralliradiolle.
Myös SM2-luokan kärkikamppailu jatkuu erittäin tiukkana Henrik Pietarisen ja Jarkko Nikaran välillä. Parivaljakon välinen ero on vain 0,6 sekuntia Pietarisen hyväksi.
Pohjanmaa-rallissa ajetaan vielä kaksi erikoiskoetta.
Pohjanmaa-rallin tilanne EK6/8 jälkeen:
1. Marko Mänty Skoda 25.45,4 2. Teemu Asunmaa Skoda +2,4 2. Eerik Pietarinen Skoda +2,4 4. Nikolai Grjazin Skoda +6,6 5. Kristian Kiviniemi Skoda +18,1 6. Juha Salo Peugeot +21,9 7. Emil Lindholm Skoda +46,9 8. Henrik Pietarinen Mitsubishi +48,6 9. Jarkko Nikara Subaru +49,2 10. Tomi Tukiainen Skoda +55,7