Kauppinen ajoi voittoon lauantaina kisatussa Peurunka-rallissa kotikonnuillaan Laukaassa. 18-vuotiaalla rallilupauksella oli allaan Ford Fiesta Rally3 -menopeli, jolla hän oli ajanut viikko takaperin Jyväskylän Talvirallissa kakkoseksi.
Ykköstila heltisi Kauppiselle kotikulmilla helposti, sillä toiseksi yleiskilpailussa sijoittunut Nico Valkonen jäi Volkswagen Golfillaan Kauppiselle yli kaksi minuuttia. Yleiskilpailun kolmostilan kuittasi rallin SM-sarjastakin parin vuoden takaa tuttu Juuso Metsälä. Ford Sierra RS Cosworthilla ajanut Metsälä hävisi Kauppiselle kaksi minuuttia ja 14 sekuntia.
Kauppinen pääsi ajamaan aivan kotikonnuillaan, sillä Peurunka-rallin neljännen erikoiskokeen alku kulki Kauppisen kotitietä pitkin, missä nuorukainen on ajanut varmasti tuhansia kilometrejä testiä. Toisaalta Kauppinen ajoi lähtönumerolla 128, joten melkoista uraa oli muodostunut, kun Kauppinen starttasi erikoiskokeille.
– Kisa meni tosi hienosti. Oli makea vetää tuttua tietä ja varsinkin omaa. Keli ei ollut helpoimmasta päästä, koska lähtönumero oli iso, eikä sillä tavalla palvellut Savonlinnan SM-rallia varten, Kauppinen kertoi Rallit.fille.
– Vaikeassa kelissä tuli kuitenkin oppia, että maltilla pitää mennä. Se on myös nopein tyyli, kun saa pidettyä auton puhtaalla. Toisaalta soralla ajamisen suhteen tuli nähtyä, kuinka paljon kovempaa pystyy vielä ajamaan.
Peurunka-rallin neljäs ja viides erikoiskoe ajettiin perinteikkäällä Lankamaan pätkällä, joka on tuttu myös Suomen MM-rallista. Mukana oli myös Valkolan erikoiskoe, joka on kuulunut viime vuosituhannen puolella Suomen MM-rallin ohjelmistoon. Kauppinen kirjautti pohjat kaikille viidelle erikoiskokeelle.
Seuraavaksi Kauppinen kilpailee Savonlinnan SM-rallissa ensi viikonloppuna. Rallin SM-sarjassa 18-vuotiaan rattimiehen alla on Toyota GR Yaris Rally2 -auto.
Metsälä nopein nopein historic-kuskeista
Metsälä on ajanut harvakseltaan Historic Rally Trophy -sarjan kisoja. Edellisen kerran mies nähtiin Petäjäveden Kyläseppä-rallissa syyskuussa.
– En ole autoon sen jälkeen koskenut, mutta nyt kun kisa oli Laukaassa näin lähellä, lähdettiin äidin (Sari Ohra-ahon) kanssa mielellään yhdessä kisaamaan. Jatkosta ei ole tietoa, saa nähdä, miten tästä jatketaan, lähtönumerolla yksi kisannut Metsälä totesi.
Kaksivetoisella Lancia 037:lla kilpaili Uuraisten UA:n pari Ville ja Saimi Silvasti, joka oli voittanut edellisen osakisan Kuopiossa. He hävisivät voittajalle reilut puolitoista minuuttia.
– Ihan hyvin me siellä pärjättiin, mutta totta on, että neliveto olisi ollut paikallaan. Spinnattiin viimeisellä pätkällä ja ero Metsälään kasvoi vähän liiankin isoksi, paljasti Ville Silvasti.
Tuomo Hannonen ja Harri Minkkinen ylsivät historic-sarjassa Escort RS:llä yleiskisan kolmanneksi. Eikä kakkossijakaan kaukana ollut, kun eroa Silvasteihin jäi vain 0,2 sekuntia.
Peurunka-ralli oli osa Historic Rally Trophy -sarjaa, joten reitillä nähtiin paljon upeita ralliautoja. Myös tilanteita riitti. Katso alapuolelta pari videota kisasta.
Peurunka-rallin tulokset:
Sijoitus | Kuljettaja | Auto | Aika |
1. | Tuukka Kauppinen | Ford Fiesta Rally3 | 28.29,0 |
2. | Nico Valkonen | Volkswagen Golf GTI | +2.04,7 |
3. | Juuso Metsälä | Ford Sierra Cosworth | +2.14,8 |
4. | Marko Pulkkinen | BMW 352i | +3.29,3 |
5. | Sakari Vierimaa | Peugeot 208 | +3.41,6 |
6. | Jari Pentti | Opel Kadett | +4.00,9 |
7. | Ville Silvasti | Lancia 037 | +4.01,2 |
8. | Tuomo Hannonen | Ford Escort RS | +4.01,4 |