Rautio Motorsportin suomalaislupaukset Tuukka Kauppinen ja Roope Korhonen osallistuivat viikonloppuna Italiassa Albassa ajettuun Rally Regione Piemonte-ralliin. Molempien kohtalo oli lopulta karu.
Ralli käynnistyi perjantai-iltana ajetulla lyhyellä yleisöpätkällä, missä Korhonen aloitti ajamalla 7,7 sekuntia pohja-ajan ajanutta Andrea Grugnolaa hitaammin ja oli tässä vaiheessa 11. sijalla.
Lauantaina oli vuorossa rallin pisin päivä. Lauantain kolmen pätkän jälkeen Korhonen oli rallin yleiskilpailussa yhdeksäntenä, mutta oli jo tässä vaiheessa jäänyt yli puoli minuuttia kärjestä.
Seuraavalla lenkillä suomalainen pystyi kohentamaan vauhtiaan ja pääsi nousemaan jo seitsemänneksi, mutta eroa kärkeen oli tässä vaiheessa kertynyt jo yli minuutin verran.
Sunnuntaipäivän haastetta lisäsi ajoittainen vesisade. Ensi kertaa sateisella asvaltilla kilpaillut Korhonen kävi tiukkaa taistelua seitsemännestä sijasta maanmiehensä Benjamin Korholan kanssa. Korhonen oli suomalaista kilpakumppaniaan ennen viimeistä pätkää kaksi sekuntia edellä, mutta sortui sitten ulosajoon.
– Meillä oli sekarengastus, eli laitettiin sadepyörät ristiin mediumien kanssa. Se oli täysin väärä valinta, kun keli olikin kuiva, Korhonen kommentoi.
– Spinnattiin vaan ojaan, kun pito katosi täysin. Päästiin sitten myöhemmin omin avuin pois. Tulos jäi piippuun, mutta kyllä me saatiin täältä se, mitä haettiinkin. Alussa näkyi vuoden ajotauko, mutta sen jälkeen päästiin omalle tasolle, ja ralli eteni nousujohteisesti niin kauan kuin ajettiin kuivalla. Mahtavaa oli taas ajaa, ja toivottavasti saadaan lisää asfalttiralleja kalenteriin, jotta pääsee kehittymään, Korhonen jatkoi.

Tuukka Kauppinen, 18, kilpaili Italiassa nyt ensi kertaa Lancian Rally4 -autolla. Kauppinen aloitti kisan vahvasti ja ajoi heti perjantain ensimmäisellä pätkällä luokkansa nopeimman ajan. Lauantain ensimmäisellä pätkällä suomalaislupaus joutui kuitenkin hidastamaan vauhtiaan punaisen lipun vuoksi ja ajoi vain siirtymävauhtia pätkän maaliin.
Kolmannella pätkällä Lancia suistui sitten ulos ja tuloksena oli keskeytys.
– Kolmosella ihan lopussa hipaisi johonkin sisäkurvissa ja jotain hajosi. Seuraavassa mutkassa mentiin sitten suoraan seinään, Kauppinen kertasi ulosajoaan.
Kauppinen koki kuitenkin jälleen saaneensa kisasta arvokasta oppia mukaan.
– Päällimmäisenä mielessä on pettymys, mutta koko ajan opitaan. Vauhti oli kuitenkin hyvää shakedownilla ja rallin alussa – niin saatiin tästäkin jotain positiivista irti, Kauppinen summasi.
Muista suomalaisista Benjamin Korhola oli lopulta rallin yleiskilpailun kahdeksas. Jesse Kallio voitti puolestaan Rally3-luokan ja oli yleiskilpailun 15:s. Rallin voittoon ajoi italialainen Andrea Crugnola ennen maanmiestään Giandomenico Bassoa.