Tuore jääradan Suomen mestari Jere Kalliokoski mukaan rallicrossin SM-sarjaan

Jere Kalliokoski
Kuva: Jere Kalliokoski Toni Ollikainen/ Tonigraphs
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Jere Kalliokoski ajaa tulevalla kaudella rallicrossin SM-sarjan Supercar-luokassa Ford Fiestalla.

Kalliokoski, 23, on osallistunut sarjan kuninkuusluokkaan aiemmin kolmesti. Debyyttikaudella vuonna 2016 tuloksena oli mestaruus, kaudella 2017 hopeaa ja toissa kaudella värisuora täydentyi, kun kaulaan ripustettiin pronssimitali.

Kalliokoski osallistuu SM-sarjaan samalla autolla, jolla kilpaili kaudella 2019 sekä Suomessa että kansainvälisessä RallyX Nordic -sarjassa. Kalliokoski ajaa SM-sarjan lisäksi myös RallyX Nordic-sarjassa ainakin Suomen osakilpailun kesäkuun alussa Oulussa.

Kalliokosken kausi 2021 käynnistyi maaliskuussa Kuusamon SM-jääradalta, josta tuliaisena oli nelivetoluokan Suomen mestaruus. Kaksipäiväinen jääratasarja toimi hyvänä valmistautumisena kesäkauteen, jonka testit aloitetaan toukokuun alussa.

– Jäärata SM oli hieno kisa, ja sain pitkästä aikaa tuntumaa aitoon kilpailutilanteeseen. Testit SM-sarjaan aloitetaan heti kun radat avautuvat. Pyritään ajamaan jokaisella radalla ennen kilpailuja, jotta saadaan tietoa alustan säädöistä ja radan sekä lähtöpaikan pidosta, koska jokainen rata on erilainen, Kalliokoski kertoo.

Kalliokoski aloitti autourheilun seitsemän vuoden iässä kartingista, siirtyi sieltä jokamiesluokkaan ja rallicrossiin. Menestystä on uran aikana jo kertynyt, sillä Kalliokoskella on kahdeksan Suomen mestaruutta. Neljä näistä on tullut jokamiesluokan joukkuekilpailusta, kaksi jääradalta, yksi rallicrossista ja yksi rata-autoilun BMW Xtreme-luokasta.

Lisäksi Kalliokoski on ajanut kaksi kautta rallicrossia Euroopassa. Hän debytoi kaudella 2017 Albatec Racing -tallissa, ja kaudella 2018 tallina oli ranskalainen G-FORS RX.

Tavoite SM-sarjasta on selkeä. Kalliokoski hakee Suomen mestaruutta.

– Hienoa palata ajamaan täyttä SM-sarjaa, edellisestä kerrasta on jo vuosia. Mukana on taas monta kovaa kilpailijaa. Epäilen, että tulee tiukka sarja. Auto on käyty läpi, ajetaan testit ja valmistaudutaan hyvin, niin uskon että olemme lähellä tavoitetta. Lähdetään jokaiseen kilpailuun ajamaan tasaista sarjaa ja edetään askel kerrallaan, Kalliokoski pohtii.

Rallicrossin SM-sarjan kalenteri 2021
1. 22.5.2021 Honkajoki
2. 10.7.2021 Jalasjärvi
3. 7.8.2021  Kouvola
4. 21.8.2021 Oulu
5. 4.9.2021  Hyvinkää
RallyX Nordic kalenteri 2021
1.-2.5.   Tanska, Nysum
13.-16.5. Ruotsi, Höljes
5.-6.6.   Suomi, OuluZone
13.-15.8. Ruotsi, Arvika

Lue myös nämä

  • Uusimmat