Viime viikonloppuna Viron MM-rallissa WRC3-luokan toiseksi ajanut Jari Huttunen jatkaa rallikauttaan lauantaina Puolassa ajettavassa Slaska-rallissa, joka on Puolan mestaruussarjan toinen osakilpailu.
Slaska-ralli ajetaan Etelä-Puolassa Katowicen kaupungin ympäristön asvalttiteillä. Huttunen ja kartanlukija Mikko Lukka lähtevät puolalaisen 2BRallyn Hyundai i20 R5:llä matkaan puolustamaan Puolan sarjan avausosakilpailun voittoa elokuulta.
– Ajoimme lyhyet testit keskiviikkona ja kahden sorakisan jälkeen asvaltti tuntui aluksi hiukan vieraalta alustalta, mutta nopeasti pääsimme jälleen auton kanssa sinuiksi. Ajamme samoilla säädöillä kuin elokuussa Rzeszowski-rallissa, Huttunen sanoo.
Edellisessä osakilpailussa Huttunen saavutti uransa ensimmäisen asvalttirallin yleiskilpailun voiton, kun hän voitti tiukassa sekuntitaistelussa puolalaisen Skoda-kuljettaja Grzegorz Grzybin 8,6 sekunnin erolla. Hän odottaa tasaista kisaa myös tämänkertaisesta rallista.
– Voitosta lähdetään ilman muuta ajamaan, mutta puolalaiset kuljettajat menevät täällä varmasti kovaa. Erikoiskokeet ovat erilaisia kuin edellisessä osakilpailussa, käytännössä täällä mennään pitkiä suoria kaasu pohjassa ja otetaan aina välillä vauhti pois hitaassa mutkassa. Myös irtohiekkaa näytti olevan reitillä paljon, joten on mielenkiintoista nähdä, miten nämä tiet osuvat meille.
Slaska-rallissa ajetaan lauantaina seitsemän erikoiskoetta, joiden yhteispituus on sata kilometriä.
Huttunen sai perheenlisäystä kesken Viron MM-rallin, kun Huttusen esikoispoika syntyi perjantain ja lauantain välisenä yönä. Sunnuntaina päättyneen kisan jälkeen kiuruvetinen ei kovin pitkään ehtinyt kotona aikaa viettää ennen kuin matka jatkui kohti Puolaa.