Tunturirallista luvassa todellinen arktinen seikkailu – Bottas ilmoittautui jo mukaan

Perinteikäs Tunturiralli julkisti ensi tammikuussa ajettavan kisan reittinsä keskiviikkona.
Valtteri Bottas
Valtteri Bottas. Kuva: Taneli Niinimäki/AKK
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Järjestyksessään 58. Tunturiralli, joka tätä nykyä kantaa nimeä Arctic Lapland Rally ajetaan 12.-14. tammikuuta. Kisa on perinteisesti avannut rallin SM-kauden.

Vuoden 2023 reitistä löytyy jälleen perinteitä ja täysin uutta. Lähes 250 erikoiskoekilometriä muodostuu 11 erikoiskokeesta, joissa mukana on myös viime vuonna ensimmäistä kertaa koettu Ounasvaaran yleisöerikoiskoe.

Kilpailu käynnistyy 13. tammikuuta Rovaniemen keskustasta, josta reitti vie ensimmäisenä Jyrhämäjärven erikoiskokeelle, joka tekee paluun parin vuoden tauon jälkeen. Mäntyvaaran yleisöpätkän jälkeen perjantaina kaasutellaan vielä Kaihuavaaran ja Kivalo Siikakämän pätkät sekä Mäntyvaaran EK toistamiseen.

Lauantaina ohjelmassa on puolestaan Siikakämän, Aittajärven, Ounasvaaran, Heinunkierron, Sarriojärven ja Ristilammen pätkät. Kilpailun maali sijaitsee tuttuun tyyliin Lordin aukiolla, johon autoja odotetaan 18.53 alkaen.

Oman piilopirtin hiljattain Kilpisjärveltä hommannut formulatähti Valtteri Bottas aikoo jälleen mukaan arktiseen seikkailuun. Bottas on aiemmin kisannut Tunturirallissa kolme kertaa vuosina 2019-21.

– Tunturi-ralliin olisi tarkoitus osallistua ensi vuonna. Viime vuonna oli vähän kiireitä, ja piti ehtiä vähän levätäkin pitkän kauden jälkeen. Mutta nyt kun kausi päättyy aikaisemmin voisi ehtiäkin. Varsinkin jos ennen sitä ehtisi viettää kunnolla aikaa Australiassa, Bottas sanoo Iltalehden sivuilla.

Viime vuonna Rovaniemen seudulla ajettiin sekä SM- että myöhemmin helmikuussa MM-pisteistä. Kautta aikain ensimmäisen Rovaniemen MM-rallin voitti Hyundain Ott Tänak ennen Toyotan Kalle Rovanperää ja Hyundain Thierry Neuvillea.

Katso alapuolelta Rovaniemen MM-rallin parhaat palat. Videon jälkeen vuoden 2023 Tunturirallin tarkka ohjelma.

Arctic Lapland Rally 2023:

Perjantai 13.1.

12.03 EK1 Jyrhämäjärvi (33,38 km)
13.26 EK2 Mäntyvaara (3,50 km)
15.59 EK3 Kaihuavaara (27,93 km)
17.02 EK4 Kivalo Siikakämä (37,40 km)
18.45 EK5 Mäntyvaara (3,50 km)

Lauantai 14.1. 

08.53 EK6 Siikakämä (26,60 km)
09.56 EK7 Aittajärvi (22,69 km)
10.59 EK8 Ounasvaara (1,65 km)
13.42 EK9 Heinunkierto (24,96 km)
15.05 EK10 Sarriojärvi (32,48 km)
16.38 EK11 Ristilampi (31,51 km)

Lue myös nämä