RX Academy on Ice- sarjan toinen osakilpailu ajetaan huomenna lauantaina Ruotsin Höljesissä. Sami-Matti Trogen ajoi ensimmäisen talvikilpailunsa edellisenä viikonloppuna Östrersundissa, jossa hän ei hyvästä vauhdistaan huolimatta päässyt finaaliin.
– Kyllä siitä viimeisen mutkan ohituksesta jäi hampaan koloon, eli nyt lähdetään parantamaan sijoitusta. Mahtavaa, että pääsen ajamaan yhdelle tunnetuimmista rallicrossradoista. Höljes on varmasti jokaisen crossarin unelmarata. Jännä nähdä millanen se on talvella.
Trogen on sarjassa kuudentena. Pistelasku menee siten, että kuljettajat keräävät sarjapisteitä jo alkueristä lähtien, ja ne sujuivat lohjalaisella hyvin. Tavoitteesta ei tingitä, palkintokorokepaikka on tähtäimessä.
– Ensimmäinen alkuerä oli vielä vähän hakemista, mutta toisen voitin. Sain muutenkin arvokasta oppia jääradalla ajamisesta. Lähdön merkitys on todella suuri ja sinne paksuun lumipölyyn pitää vain työntää rohkeasti.
– Vauhti oli Östersundissa jo kohdallaan ja se antoi luottamusta. Uskon, että kunhan klaaraan semilähdön hyvin ja saan muutenkin startit onnistumaan, niin tuloksesta tulee hyvä, Trogen päättää.