Jyväskylässä päämajaansa pitävä Toyotan rallitiimi kertoi jo vuonna 2023, että sen suunnitelmissa on rakennuttaa uusi teknologiakeskus testiratoineen Majajärven alueelle Jyväskylän ja Laukaan rajalle.
Teknologiakeskukseen on tarkoitus siirtää kaikki Toyotan WRC-tallin toiminnot. Hanke on kuitenkin polkenut paikoillaan valitusten vuoksi.
Nyt Toyota on kuitenkin saanut hyviä uutisia. Hämeenlinnan hallinto-oikeus on nimittäin hylännyt valituksen, joka koski Majajärven osayleiskaavaa ja asemakaavaa.
Jyväskylän kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt jo joulukuussa 2024 kaavat, jotka mahdollistivat teknologiakeskuksen rakentamisen.
Keskisuomalaisen mukaan kaavavalituksen taustalla oli seitsemän henkilön ryhmä. Valitusta perusteltiin useilla luonnon- ja ympäristönsuojeluun liittyvillä asioilla, muun muassa ympäristövaikutusten arviointimenettelyn sivuuttamisella.
Toyota ei ole vielä päässyt täysin eroon valituskierteestä. Viime syksynä Vaasan hallinto-oikeus hylkäsi yhden valituksen Toyotan teknologiakeskuksen ympäristöluvasta ja jätti kokonaan tutkimatta yksityishenkilön tekemän valituksen ympäristöluvasta. Yksityishenkilö jätti hallinto-oikeuden päätöksestä valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen, missä tapaus on yhä käsittelyssä.
Vaasan hallinto-oikeus oli jättänyt aiemmin yksityishenkilön valituksen käsittelemättä, koska kyseinen henkilö ei asu riittävän lähellä suunniteltua teknologiakeskusta.
Toyotan on tarkoitus rakentaa teknologiakeskuksen lisäksi Majajärvelle kahden kilometrin pituinen testirata sekä erillinen huoltorakennus rata-alueelle. Osayleiskaava koskee itse testirataa ja asemakaava puolestaan teknologiakeskusta.
Toyota voi seuraavaksi hakea teknologiakeskukselle rakennuslupaa, kun osayleiskaavaa ja asemakaavaa koskeva valitus on nyt hylätty.
Toyotan aikeissa on pyörittää tulevaisuudessa rallitiiminsä toimintaa Majajärven alueella, joka sijaitsee lähellä Leppäveden kylää. Nykyään talli pitää päämajaansa Jyväskylän Jyskässä.















