Toyotan WRC-tähti testasi jo Espanjassa

Toyotan WRC-talli aloitti jo keskiviikkona testit seuraavaa MM-rallia varten Espanjassa.
Elfyn Evans
Elfyn Evans. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Tiimin walesilaiskuski Elfyn Evans oli ensimmäisenä testivuorossa Katalonian asvaltilla. Evans oli vielä sunnuntaina Uudessa-Seelannissa, joten mies on matkustanut maailman toiselta laidalta suoraan testipaikalle.

Evans pääsi testaamaan aurinkoisessa säässä 20.-23. lokakuutta ajettavaa MM-osakilpailua varten. Kataloniassa WRC-kuskit pääsevät nauttimaan ehkä kauden ainoasta puhtaasta asvalttirallista, sillä vaikka myös katalonialaisilla asvalttibaanoilla leikataan osin rajustikin, pysyy tie silti kohtuullisen puhtaana.

Aiemmin tällä kaudella on ajettu asvaltilla Kroatiassa ja Belgiassa, jossa tielle nousi paljon törkyä. Monte Carlossa tammikuussa kaasuteltiin niin ikään pikipinnalla, mutta ikonisessa kisassa jää ja lumi tuovat aina omat lisämausteensa.

Evans on ajanut Kataloniassa kahdesti palkintopallille, mutta voitto vielä puuttuu. Viime vuonna walesilainen oli asvalttikisassa toinen ja kaudella 2018 kolmas. Evansilla on vielä ohuet saumat nousta MM-sarjassa mitaleille, sillä matkaa kolmantena olevaan Hyundain Thierry Neuvilleen on 28 pistettä.

Katso alapuolelta hieno koostevideo Evansin testeistä, jonka on koostanut espanjalainen ralliryhmittymä Passats de Canto.

Myös tuore maailmanmestari Kalle Rovanperä testaa viikonvaihteessa Kataloniassa. Toyotan suomalaistähti jakoi Instagramin tarinaosiossa kuvan, jossa Rovanperä kertoi päässeensä Uudesta-Seelannista Monacon kotiinsa. Rovanperä palautui aikaerosta ja mestaruusjuhlista makoilemalla viltin alla sohvalla katsoen klassikkosarja Frendejä.

Myös Toyotan ranskalaiskuljettaja Sebastien Ogier sekä japanilainen Takamoto Katsuta ajavat Katalonian testinsä tällä viikolla.

Katso alapuolelta viime vuoden Katalonian MM-rallin parhaat palat.

Lue myös nämä