Toyotan WRC-tähti ravaa taatusti meteorologin puheilla – ”Homma voi kääntyä meidän eduksemme”

Toyotan walesilaiskuski Elfyn Evans seuraa tiiviisti Uumajan seudun sääennusteita.
Elfyn Evans
Elfyn Evans. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Evans nappasi täyden kauden kuskeista suurimman pistepotin Monte Carlon MM-rallista tammikuussa ja lähtee ensimmäisenä autona reitille torstai-iltana käynnistyvässä Ruotsin osakilpailussa.

Lumirallissa ensimmäinen lähtöpaikka on monesti haastava, mutta paljon riippuu keliolosuhteista. Kisaviikon alku on ollut Uumajassa suhteellisen lämmin, mutta loppuviikoksi odotetaan pakkassäätä. Ainakaan isompia lumisateita ei ole näillä näkymin luvassa, joten Evans ei välttämättä kärsi lähtöpaikastaan.

Jos keli pysyy pakkasen puolella, eikä lunta tule, voi ”auramiehen” rooli olla Evansille jopa eduksi.

– Tien avaaminen voi olla vaikea homma, jos viikonloppuna sataa tuoretta lunta, kuten tapahtui viime vuonna. Toisaalta jos on ihan jäistä, homma voi kääntyä meidän eduksemme, Evans kertoo.

– Joka tapauksessa me lyömme kaiken peliin. Alkuvuodesta uusien renkaiden suhteen riittää opittavaa, eikä tämä viikonloppu tee ainakaan poikkeusta sen suhteen. Toistaiseksi fiilis on ollut hyvä. Pitää yrittää sopeutua mahdollisimman nopeasti ja ottaa kisasta kaikki irti.

Myös Toyotan japanilaiskuski Takamoto Katsuta tähtää korkealle Ruotsin lumilla. Viime vuonna Katsuta kamppaili voitosta Hyundain Esapekka Lappia vastaan, mutta homma katkesi ulosajoon lauantaina.

Tämän kauden avauskisa Monte Carlossa päättyi Katsutan osalta niin ikään ulosajoon, joten nyt on ryhtiliikkeen paikka. Ruotsissa Katsuta starttaa matkaan vasta seitsemäntenä autona, joten japanilaisen toiveet ovat päinvastaiset kuin tallikaveri Evansilla.

– Ruotsin ralli on yksi suosikeistani. Tavoitteena on tehdä paras mahdollinen tulos tiimille. Uudet renkaat asettavat meille todella ison haasteen. Fiilis voi olla aika erilainen, mitä se on aiemmin ollut tällä alustalla. Hommaan on osattava sopeutua nopeasti, Katsuta pohtii.

– Olosuhteet ratkaisevat paljon. Jos lunta tulee, kuten viime vuonna, meidän lähtöpaikkamme pitäisi olla suosiollinen. Jos on taas ihan puhdasta jäätä, homma menee vaikeammaksi. Toivon tietenkin, että lunta sataisi.

Lue myös nämä

  • Uusimmat