Katsuta ajoi viime viikolla testin kauden avaavaa Monte Carlon MM-rallia varten. Testien jälkeen hän lensi suoraan Japaniin, missä hän osallistui Tokion Auto Salon -tapahtumaan viikonloppuna.
Katsuta oli mukana tapahtuman keskustelutilaisuudessa ja lisäksi hän viihdytti yleisöä pyörittämällä donitseja Toyotan rallikilpurilla.
Katsuta poistui Japanista vielä saman päivän aikana ja suuntasi kohti Suomessa ajettavaa testiä. Matkustaminen Euroopasta Japaniin ja takaisin lyhyen ajan sisään on raju tehtävä kokeneemmallekin matkaajalle.
– Kiitos kaikille, jotka olivat huolissaan jaksamisestani tämän aikataulun takia. Haluan sanoa, että olin täällä (Auto Salon -tapahtumassa) omasta halustani, ja ehdin nauttia tapahtumasta oikein kunnolla, joten ei mitään hätää, Katsuta kertoi sosiaalisessa mediassa.
Suomessa ajettavan Rally1-testin jälkeen Katsuta voi palata hetkeksi kotiinsa Monacoon valmistautumaan Monte Carlon MM-ralliin, jonka nuotitus alkaa jo tulevana sunnuntaina.
Katsuta on asettanut itselleen kovat tavoitteet. Häneltä uupuu vielä uran avausvoitto rallin MM-sarjan pääluokassa.
– Nopeuden osalta pystyn taistelemaan kilpakumppaneitani vastaan, ja itseluottamukseni sen suhteen on kasvanut. Kaudella 2025 sijoituin kahdesti toiseksi ja olin mukana voittotaisteluissa, joten olen enää yhden askeleen päässä, Katsuta kertoi Auto Salon -tapahtuman keskustelutilaisuudessa Rallyplus.net-sivuston mukaan.
– Kun katsoo MM-sarjan sijoituksia, edelläni on vain mestaruuden voittaneita kuljettajia. Se näyttää, että olen jo todella lähellä. Koen, että voitto on aivan edessäni, mutta tämä viimeinen askel on valtava.
– Tavoitteena on tietenkin voitto, mutta haluan myös sijoittua kolmen parhaan joukkoon MM-sarjassa. Uudet autot tulevat vuonna 2027 ja silloin haluan taistella mestaruudesta. Sen vuoksi tähtään siihen, että olen jo tänä vuonna mukana mestaruustaistelussa, Katsuta paalutti.
Katsuta saa tällä kaudella rinnalleen uuden tallikaverin, kun Toyota pestasi Kalle Rovanperän tilalle Oliver Solbergin. Nuori ruotsalainen toimii hyvänä vauhtimittarina myös Katsutalle, sillä Solberg voitti jo viime kesänä sensaatiomaisesti Viron MM-rallin. Lisäksi Toyotan kuljettajina jatkavat hallitseva mestari Sebastien Ogier, Elfyn Evans ja Sami Pajari.
– Oliverillakin on varmasti kova motivaatio, ja uskon, että hänestä tulee vahva vastus tiimin sisällä. Kuten tiedetään, kilpailemme tiimissä tasavertaisissa olosuhteissa. Myös Seb (Ogier) tähtää varmasti kymmenenteen mestaruuteensa, joten minun tehtäväni on näyttää oma paikkani ja tehdä tulosta, Katsuta linjasi.















