Ikoninen Safari on aina ollut Katsutalle menestyksekäs kilpailu. Mutta tällä kertaa kävi toisin.
Rengasrikot pudottivat Katsutan heti alussa voittokamppailusta, mutta hän onnistui hilaamaan itsensä neljännelle sijalle. Supersunnuntailta hän lähti saalistamaan vielä isoa kalaa, eli suurinta päiväkohtaista pistepottia sekä lisäpisteitä kisan päättäneeltä Power Stage -erikoiskokeelta.
Katsuta teki kovan hyökkäyksen päätöspätkällä – ja sitten kävi köpelösti.
Katsuta kippasi Toyotansa nurin. Hän sai auton takaisin pyörilleen katsojien avustuksella ja nilkutti vielä pätkän maaliin.
– En tiedä, mitä tapahtui, Katsuta totesi itkua pidätellen tv-haastattelussa.
Jo tässä vaiheessa oli lähes varmaa, että Katsuta joutuisi keskeyttämään viimeisen erikoiskokeen jälkeen. Hän yritti kuitenkin katsojien kanssa työntää autoaan käyntiin Hell’s Gaten kansallispuistossa.
Katsutan olisi pitänyt taittaa autollaan vielä matka takaisin huoltoalueelle. Mutta Katsuta jämähti helvetin porteille.


Hetken pohdittuaan kohtaloaan Katsuta pystyi kommentoimaan tilannetta, joka tuotti hänelle keskeytyksen.
– Pätkän alussa oli pitkä oikealle kääntyvä mutka. Perä lähti irti ja spinnasimme. Sen jälkeen keula meni sisäpenkkaan. Sitten auto alkoi pyöriä, Katsuta kertasi.
– Se oli odottamaton juttu. Enkä tiedä tarkalleen, mitä tapahtui. Minun piti tietenkin puskea kovaa ja niin teinkin – ja silloin voi käydä näin.
Ennen virhettään Katsuta taisteli supersunnuntain täydestä viiden pisteen potista Hyundain Adrien Fourmaux’ta ja Thierry Neuvillea vastaan. Katsuta oli ainoa Toyota-kuljettaja, joka veti täysillä päätöspäivänä, sillä aiemmin Kalle Rovanperä oli joutunut keskeyttämään laturivikaan. Elfyn Evans puolestaan tyytyi varmistelemaan rallin ykkössijaansa.
Onnistuessaan Katsuta olisi voinut tuoda Toyotalle sievoisen pistepotin ja samalla syönyt pisteitä Hyundailta. Mutta lopulta virhe kävi kalliiksi Toyotalle ja Katsutalle. Pisteitä valui hukkaan vähintään 15 kappaletta, mahdollisesti jopa 20.
– Olen todella, todella, todella pahoillani tiimin puolesta, Katsuta totesi.
– Muuten vauhti oli hyvä viikonlopun aikana. Mutta nyt kaiken päätteeksi olen erittäin turhautunut ja pettynyt itseeni. Minun pitää katsoa, mitä tarkalleen tein väärin. Minun pitää parantaa ja mennä sitten eteenpäin, japanilainen totesi.
Katso rallin MM-sarjan pistetilanteet kokonaisuudessaan täältä.
Toyota-kuljettaja Evans otti lopulta voiton Keniassa ja vankisti MM-pistejohtoaan. Hyundai-kuljettajat Ott Tänak ja Thierry Neuville valloittivat palkintokorokkeen toisen ja kolmannen paikan.