Rally Sierra Morena avaa rallin EM-sarjan kauden ja lisäksi kilpailussa ajetaan Espanjan mestaruussarjan pisteistä. Lähtöviivalla on myös kaksi todellista WRC-tähteä.
Jo aiemmin oli vahvistunut, että hallitseva maailmanmestari Thierry Neuville ajaa testimielessä asvalttikilpailun Hyundai i20 N Rally1 -autolla.
Lue lisää: Hyundai ampuu kovilla – Thierry Neuvillelle tarjoutuu loistava tilaisuus
Nyt on varmistunut, että Neuville saa kisaan kovan vauhtimittarin. Espanjalaistietojen mukaan MM-sarjaa johtava Toyota-kuski Elfyn Evans on nimittäin tulossa belgialaisen tavoin Sierra Morenan ralliin.
MM-sarjan kärkikuljettajat pääsevät siis vertaamaan vauhtia toisiinsa. Testikisassa tärkeintä on kuitenkin hioa Rally1-auton säädöt kohdilleen ennen seuraavaa osakilpailua, joka ajetaan Gran Canarian asvalttiteillä huhtikuun lopulla.
Sierra Morenan rallissa Evans ja Neuville saavat myös arvokasta kokemusta rallin MM-sarjan uuden rengastoimittajan Hankookin asvalttirenkaista.
Toyota-tähti Evans on aloittanut kautensa vahvasti rallin MM-sarjassa. Kauden kolmesta kisasta walesilainen on napannut kaksi komeaa voittoa ja yhden kakkostilan.
Viime viikonloppuna Evans juhli voittoa Kenian Safari-rallissa. Samalla hän kasvatti MM-sarjan johtonsa peräti 36 pisteeseen ennen Neuvillea, joka sijoittui kolmanneksi Keniassa.
Katso rallin MM-sarjan pistetilanteet kokonaisuudessaan täältä!
Sierra Morena -ralli ajetaan 4.-6. huhtikuuta Cordoban kaupungin ympäristössä. Kanariansaarten MM-ralli on puolestaan ohjelmassa 24.-27. huhtikuuta.