Toyotan ison pomon toive Juha Kankkusesta toteutui

Toyota pääsi jälleen kerran juhlimaan voittoa Kenian raastavassa Safari-rallissa.
Juha Kankkunen
Juha Kankkunen. Kuva: TGR WRT/McKlein
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Toyota on juhlinut Keniassa joka kerta voittoa vuodesta 2021 lähtien, jolloin Safari palasi rallin MM-sarjan kalenteriin. Tällä kertaa oli Elfyn Evansin vuoro nousta korkeimmalle korokkeelle haastavan viikonlopun päätteeksi.

Autonvalmistaja Toyotan hallituksen puheenjohtaja Akio Toyoda seurasi kisaa Japanista käsin. Toyoda oli iloinen siitä, että talli pystyi jatkamaan voittoputkeaan – kauden kolmesta kisasta Toyota on napannut yhtä monta voittoa.

Lisäksi Toyoda oli tyytyväinen, että Juha Kankkunen pääsi juhlimaan voittoa palkintokorokkeella Evansin ja kartanlukija Scott Martinin kanssa. Kankkunen toimii Toyotan WRC-tiimissä apulaistallipäällikkönä ja kantaa vastuuta niissä kisoissa, jotka varsinainen tallipomo Jari-Matti Latvala jättää väliin.

– Pitkän linjan rallifanina toivoin, että Juha pääsisi jälleen Safari-rallissa palkintopallille. Olen kiitollinen, että he (Evans ja Martin) tekivät sen mahdolliseksi, Toyoda riemuitsi.

Toyotan pahin vastustaja Hyundai otti Keniasta vähintäänkin hyvän torjuntavoiton, vaikka kisan ykköstila jäi siltä edelleen saavuttamatta. Hyundai supisti nimittäin 22 pisteellä Toyotan johtoa valmistajien MM-taistossa.

Katso rallin MM-sarjan pistetilanteet täältä.

Toyota törmäsi isoihin ongelmiin varsinkin kisan päätöspäivänä, kun sekä Kalle Rovanperä ja Takamoto Katsuta joutuivat keskeyttämään.

– Lähestyimme Keniaa huolellisella valmistautumisella, joka perustui neljän vuoden kokemuksiin kisasta, mutta kohtasimme jälleen uusia haasteita. Niin paljon asioita tapahtui vielä päätöspäivänä ja viimeisellä erikoiskokeella, Toyoda totesi.

Akio Toyoda ja Juha Kankkunen
Akio Toyoda ja Juha Kankkunen. Kuva: Toyota Gazoo Racing

– Olisin halunnut, että Kalle ja Jonne (kartanlukija Halttunen) olisivat päässeet ajamaan rallin loppuun. Olisin toivonut, että Takamoto ja Aaron (kartanlukija Johnston) olisivat saaneet vietyä kisan maaliin vahvalla tuloksella, ja että olisimme voineet tarjota Samille (Pajari) ja Markolle (Salminen) enemmän mahdollisuuksia näyttää osaamistaan.

Toyodan mukaan tallilla onkin töitä paiskittavana, jotta seuraavat kilpailut sujuvat vielä paremmin.

– Huomisesta alkaen koko tiimi alkaa tehdä töitä sen eteen, että GR Yaris Rally1 olisi entistä helpompi ajaa ja entistä vahvempi auto, Toyoda alleviivasi.

Lue myös nämä

  • Uusimmat