Jari-Matti Latvalan johtama Toyota on napsinut kaksoisvoiton sekä tammikuun Monte Carlon osakilpailusta että sunnuntaina päättyneestä Ruotsin MM-rallista. Toyota-kuskit ovat lisäksi valloittaneet molemmissa kisoissa sekä supersunnuntain tulostaulukon että Power Stage -erikoiskokeen.
Täydellinen onnistuminen molemmista kisoista on tuonut Toyotalle täydet 120 pistettä. Johtoasema arkkiviholliseen Hyundaihin verrattuna on muhkeat 48 pistettä. M-Sport Ford on saanut raavittua kasaan kahdesta kilpailusta yhteensä 25 pistettä.
– Huikea viikonloppu, kaksoisvoitto kaikilla osa-alueilla. Pojat tekivät upeaa työtä, Latvala myhäili Ruotsin rallin jälkeen.
– Tämä oli tosi hermostuttava aamu. On hermoja raastavaa katsella tällaista taistelua, kun omat kuskit kamppailevat ykköstilasta. Ralli oli tosi mielenkiintoinen. Luulimme alussa, että erot voivat kasvaa isoiksi, mutta lopulta viisi kuskia oli 30 sekunnin sisässä ja kärkikuskit vieläpä ihan muutaman sekunnin sisässä.
Katso tästä linkistä rallin MM-sarjan pistetilanteet.
Kuljettajien puolella Elfyn Evansin kauden avaus on ollut hieno. Monte Carlosta walesilainen nappasi kakkostilan ja Ruotsista voiton sekä maksimipisteet. Evans on kerännyt kahdesta kisasta 61 pistettä ja johtaa sarjaa 26 pisteen erolla ennen tiimikaveri Sebastien Ogieria, joka ei tosin aja täyttä MM-sarjaa.
Kalle Rovanperän kauden aloitus on ollut tahmea, mutta suomalaistähti on silti pisteissä kolmantena 31 pisteellään. Rovanperä on tosin jäänyt Evansista jo 30 pistettä. Rovanperän takana puolustava mestari Thierry Neuville on kahden ja Ott Tänak viiden pisteen päässä.
Ruotsissa kakkoseksi ajanut Toyotan Takamoto Katsuta nousi sarjassa kuudenneksi ohi Hyundain Adrien Fourmaux´n. Martins Sesks on sarjassa kahdeksantena ennen Sami Pajaria sekä Josh McErleania.
Rallin MM-sarja jatkuu maaliskuussa Keniassa. Legendaarinen Safari-ralli kaasutellaan 20.-23. maaliskuuta. Sarjassa ajetaan yhteensä 14 osakilpailua.