Toyota-tähti törmäsi vaikeuksiin – oliko testeistä mitään hyötyä?

Toyotan Elfyn Evans on saanut loistavan alun uuteen rallin MM-sarjan kauteen.
Elfyn Evans ja Scott Martin
Elfyn Evans ja Scott Martin. Kuva: Toyota GAZOO Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Evans on kerännyt kauden kahdesta ensimmäisestä kilpailusta jo komeat 61 MM-pistettä ja johtaa kuljettajien MM-sarjaa. Evans sijoittui kauden avanneessa Monte Carlon MM-rallissa toiseksi ja voitti helmikuussa Ruotsin MM-rallin.

Tällä viikolla Evans aloitti jo valmistautumisen maaliskuun loppupuolella ajettavaan Safari-ralliin Keniassa. Evans testasi Keniaa varten Portugalissa. Evans myönsi kuitenkin suoraan, etteivät testit valmistaneet häntä parhaalla mahdollisella tavalla Keniaan.

– On lähes mahdotonta löytää mistään sellaisia teitä, jotka vastaisivat niitä teitä, jotka odottavat meitä Keniassa. Joten jos rehellisiä ollaan, niin näissä testeissä oli enemmänkin kyse vain siitä, että totutellaan ajamaan tällä autolla jälleen soralla, Evans sanoi suoraan.

Siihen totutteluun oli tällä kertaa kuitenkin normaalia suurempi tarve. Edellinen soraralli kun ajettiin viime vuoden loppupuolella, ja Rally1-autokin on sen jälkeen kokenut merkittävän muutoksen.

– Emme tietenkään ole ajaneet näillä autoilla nyt soralla sen jälkeen, kun hybridiyksiköt poistettiin autoista. Joten kyse on nyt vain enemmän siitä, että löydämme oikeanlaisen tasapainon, ja totta kai meillä riittää vielä opeteltavaa myös Hankookin uusissa renkaissa. Totta kai meillä oli Kenia mielessä täällä, mutta on vaikea löytää sitä vastaavia teitä, Evans jatkoi.

Hankookin uudet renkaat ovat toistaiseksi osoittautuneet hyvin toimiviksi. Rengas on kestänyt hyvin rasitusta lumella ja asvaltilla, mutta Kenia tarjoaa myös uusille renkaille täysin erilaisen haasteen kuin kauden kaksi ensimmäistä osakilpailua.

– Kenia on yksi rajuimmista ralleista koko MM-kalenterissa, joten uusien renkaiden kestävyys joutuu siellä todenteolla testiin. Tiedämme, ettei se ole kaikista kuluttavin ralli renkaalle, joten rengas saa sen suhteen tavallaan helpon alun, mutta samaan aikaan se joutuu suureen testiin, miten hyvin rengas kestää ilman puhkeamista, Evans ennakoi.

Lue myös nämä

  • Uusimmat