Evans löysi lauantaina erinomaisen rytmin ajamiseen ja tuntui koko ajan olevan ytimessä. Tämä johti siihen, että walesilainen nousi rallin johtoon aamupäivän aikana.
Iltapäivän lenkillä olosuhteet muuttuivat kuitenkin äärimmäisen haastaviksi sumun takia. Kalle Rovanperä hallitsi vaikeat olosuhteet parhaiten ja nousi tallikaverinsa Evansin ohi rallin kärkeen 15,1 sekunnin erolla.
Evans kertoi lauantaipäivän päätteeksi, ettei hänellä ollut sankassa sumussa juuri mitään tehtävissä. Olosuhde oli jopa vaarallinen.
– Ongelma oli se, etten pystynyt edes määrittämään sitä, missä tien reuna menee. Rehellisesti sanottuna tuolla ylhäällä ei nähnyt edes 20-30 metriä eteesi, Evans kertoi.
– Näit hypyn vasta siinä vaiheessa, kun olit jo aloittamassa hyppäämään. Ongelma on se, että he rakensivat Power Stagen sille alueelle, eikä tien reunoilla ole minkäänlaista rajausta. Voit olla täysin ulkona tieltä tai mennä väärään suuntaan, etkä edes huomaa sitä, Evans jatkoi.
Evans uskoo, että sumu ei ollut kaikille kuljettajille yhtä paha kuin hänelle.
– Sanoisin, että se oli pahempi minulle ja Ottille (Tänak). Voisin esittää jonkinlaista uhria tässä, mutta teimme nyt sen, minkä vain pystyimme, Evans sanoi.