FIA ja WRC-kuskit tukkanuottasilla – Toyotan WRC-tähti kertoi lisää mykkäkoulusta

Rallin MM-sarjan kuljettajat alkoivat boikotoida keskiviikkona maalihaastatteluita Keniassa.
Elfyn Evans
Elfyn Evans. Kuva: TGR WRT / McKlein
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Testierikoiskokeen jälkeen moni kuskeista piti täydellistä mykkäkoulua ja muutama antoi palautetta Kansainvälisen autoliiton FIA:n suuntaan omalla äidinkielellään.

Taustalla ovat Ruotsin MM-rallin tapahtumat, kun Hyundai-kuljettaja Adrien Fourmaux sai 10 000 euron suuruiset sakot kiroilusta maalihaastattelussa. Tuon jälkeen WRC-kuljettajat ja -kartanlukijat perustivat oman järjestönsä (WoRDA), jonka kautta he ottivat kantaa kohteluunsa.

FIA vetää nykyään tiukkaa linjaa kiroilua vastaan liiton alaisissa sarjoissa. Toistuvista rikkomuksista voi seurata sakkojen lisäksi jopa pistemenetyksiä tai kilpailukieltoa. Toyota-tähti Elfyn Evansin mukaan dialogi on jäänyt yksipuoliseksi WRC-kuskien ja -karttureiden kannanotosta huolimatta.

– Odotin, että edes jotain vuoropuhelua saataisiin aikaan. Me kaikki tähtäämme siihen, että pystyisimme luomaan keskustelua, jotta löytäisimme kaikille hyvän tavan mennä eteenpäin, Evans sanoi Keniassa.

– Vastaus on mielestäni olemassa, mutta nyt pitäisi vain pystyä keskustelemaan. Se on tavoitteena.

Kuljettajien mykkäkoulu saattaa kestää koko Safari-rallin viikonlopun.

– Olemme kaikki yhteisymmärryksessä, että emme puhu kovin paljon ennen kuin meillä on selkeä suunta. Sitä me kaikki halumme, Evans summasi.

Evans on nykäissyt kahden ensimmäisen MM-rallin aikana tuntuvan pistejohdon. Walesilainen kuitenkin odottaa jopa normaalia haastavampaa Safari-rallia. Luvassa on kokonaan uusi erikoiskoe ja myös ajosuuntaa on vaihdettu usealla pätkällä. Rajut olosuhteet tuovat mukanaan niin ikään oman mausteensa.

– Mukana on paljon teknisiä ja pitkiä erikoiskokeita. Varsinkin uusi pätkä on tosi tekninen. Siellä on paljon ylityksiä, nyppyjä ja kiviä joka puolella. Entistä pienempi virhe voi ratkaista paljon, Evans mietti.

Ruotsissa voittoa juhlinut Evans tähtää ehjään suoritukseen, mutta ei halua asettaa tarkempia tulostavoitteita.

– Tärkeintä on suoriutua mahdollisimman hyvin. Tosin en ole varma, miten se tapahtuu Safarin kaltaisessa kisassa. Kyse on pitkälti kestävyydestä. Se on kuitenkin selvää, että ei voi mennä koko ajan kaasu pohjassa kuten Ruotsissa, Evans totesi.

Lue myös nämä

  • Uusimmat