Toyota-tähti kamppailee Puolan MM-rallissa: ”Selviydyn”

Toyotan Elfyn Evans tekee nousua Puolan MM-rallissa.
Elfyn Evans
Elfyn Evans. Kuva: Toyota GAZOO Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Evans ajoi hyvän aamupäivän lenkin Puolassa ja nousi aamulenkin viimeisellä pätkällä rallin kokonaistilanteessa kolmanneksi ohi tallikaverinsa Kalle Rovanperän.

Kun neljä erikoiskoetta on ajettu, on walesilainen jäänyt rallia johtavasta Hyundain Andreas Mikkelsenistä 11,9 sekuntia.

– Ei tämä ollut lainkaan hassumpaa. Minua auttoi ehkä se, että kolmas pätkä jouduttiin perumaan, kun otetaan huomioon se, miten pätkät putsaantuvat. Aika vaikeaa on ollut muuten, kun pitoa ei juurikaan ole, mutta muuten meni ihan okei, Evans summasi aamupäivänsä.

– On aina vähän vaikeaa arvioida, kun pito vaihtelee noin paljon, mutta kokonaisuutena kaikki meni hyvin, Evans jatkoi.

Walesilaiselta tiedusteltiin myös hänen terveydentilastaan, sillä hän oli sairastellut ennen rallia. Kysymykseen Toyota-kuljettaja antoi varsin tyhjentävän vastauksen.

– Selviydyn, Evans kuittasi.

MM-sarjaa johtavan Hyundain Thierry Neuvillen aamupäivä oli puolestaan hyvin hankala, sillä belgialainen joutui lähtemään ensimmäisenä autona tielle. Neuville on kilpailussa seitsemäntenä puolen minuutin päässä kärjestä.

– Aamupäivän ensimmäinen ja viimeinen erikoiskoe olivat todella haastavia, sillä putsaamista oli niin paljon. Auton kanssa joutui myös vähän kamppailemaan noissa olosuhteissa, Neuville sanoi.

– Luonnollisesti yritin kuitenkin hieman hyökätä. Pitoa ei vain ollut kovin tasaisesti, joten se on aina todella haastavaa, Neuville jatkoi.

Neuvillen mukaan hänen autoonsa ei ole tulossa suuria muutoksia iltapäivää kohti mentäessä.

– Auto tuntuu ihan hyvältä. Teimme siihen pieniä parannuksia pätkien välillä. Joten sen suhteen ei ole hirveästi mitään parannettavaa. Nyt laitamme vain uudet renkaat alle ja sitten mennään taas, Neuville suunnitteli.

Puolan MM-rallissa ajetaan perjantaina vielä neljä erikoiskoetta. Kilpailu päättyy sunnuntaina.

Lue myös nämä