Evans väänsi päivän mittaan Hyundain Ott Tänakia vastaan. Tänak kampesi itsensä iltapäivällä asvalttirallin kakkostilalle Evansin edelle, eikä luopunut enää sijoituksestaan.
Lauantain päättäneellä erikoiskokeella Tänak löi Evansin selkeästi 5,1 sekunnilla ja näin virolainen pääsi yötauolle 8,4 sekunnin turvin ennen Toyota-tähteä.
Evans ei ollut kovinkaan tyytyväinen suoritukseensa, etenkään viimeisellä pätkällä.
– Tuntui, että puskin ihan kovaa, mutta ehkä sorruin hieman yliajamiseen. En siis ole täysin varma, miksi olin niin säälittävän hidas, sillä autossa se ei tuntunut niin huonolta, Evans totesi.
Evans taistelee tämän vuoden maailmanmestaruudesta etenkin tallitovereitaan Sebastien Ogieria ja Kalle Rovanperää vastaan. Ogier joutui keskeyttämään kisassa lauantaina, mikä tarkoittaa sitä, että Evansilla on todella hyvä sauma nousta MM-sarjan ykköspaikalle Keski-Euroopan MM-rallin päätteeksi.
Mutta Evans tarvitsee kaikki mahdolliset pisteet MM-taistoonsa. Sen vuoksi etulyöntiaseman antaminen Tänakille lauantaina oli hänelle kova pala.
– En päässyt koko päivänä sille tasolle, jolla minun pitäisi normaalisti olla. En siis voi olla mitenkään tyytyväinen päivän päätteeksi, Evans ruoski itseään.
– Minusta tuntuu siltä, että kädet ovat ikään sidotut auton säätöjen kanssa. Meillä on todella vähän vaihtoehtoja parantaa autoja. Siksi olemme jumissa tässä tilanteessa, Evans totesi.
Rovanperä johtaa Keski-Euroopan rallia reilun puolen minuutin erolla Tänakiin ennen kisan päätöspäivää. Evans starttaa sunnuntain pätkille kolmossijalta.
Sunnuntain ohjelmassa on neljä erikoiskoetta.















