Evans oli osunut heinäpaaliin kisan ensimmäisellä erikoiskokeella. Evans ajoi paikkaan liian kovaa, jonka myötä osuma tapahtui ja paali siirtyi pois paikaltaan. Kisan tuomaristo on antanut walesilaiselle tilanteesta viiden sekunnin sakon.
– Kuljettaja selvitti, että oli kokenut odottamattoman huonoa pitoa ja siksi auto aliohjasi. Kuljettajan mukaan renkaat menivät lukkoon, kun hän yritti seurata merkittyä reittiä. Kuljettaja sanoi, että osuma oli vahinko, eikä siinä voittanut aikaa, vaan enemmänkin oli riski rikkoa autoa, tuomariston päätöksessä todetaan.
Tuomaristo kuitenkin pysyi kannassaan Evansin selityksistä huolimatta ja langetti viiden sekunnin aikarangaistuksen. Vaikka myös Toyotan urheilujohtaja Kaj Lindström korosti, että tilanteessa tuli enemmänkin aikatappiota, ei tuomiota enää muutettu.
Tilanne on ikävä Evansin kannalta, sillä mies putosi viidenneltä sijalta yhdeksänneksi aikasakon takia. Nyt ero kisaa johtavaan tallikaveri Sebastien Ogieriin on 11 sekuntia.
Ogier johtaa MM-sarjaa kahden pisteen turvin ennen Evansia. Evansin onneksi myös perjantaina on sama lähtöjärjestys, joten hän pääsee matkaan toisena autona.
















