Toyota-kuljettaja Evans koki valtavan takaiskun jo ensimmäisellä erikoiskokeella, jolla hänen autostaan hajosi rengas. Evans joutui vaihtamaan renkaan pätkällä, minkä jälkeen walesilainen pystyi jatkamaan matkaa.
Saman erikoiskokeen lopussa Evansin Toyotaan tuli vielä tekninen vika, joka hidasti merkittävästi hänen menoaan kahdella seuraavalla pätkällä. Takkiin tuli roimasti, sillä Evans putosi yhdeksän minuutin päähän kärjestä.
Evans otti rengasrikon omaan piikkiinsä, mutta syy tekniseen vikaan oli vielä mysteeri hänen saapuessaan päivähuoltoon Lamiaan.
– Pätkällä oli rytky, jonka me kaikki tiedämme. Yritin hidastaa vauhtia, mutta en selvästikään hidastanut riittävästi. Vaikuttaa siltä, että se aiheutti rengasrikon. Mutta mitä tapahtui sen jälkeen, siitä emme ole täysin varmoja, Evans totesi.
– Minulla ei ollut yhtään voimaa autossa. Sellaista se on, Evans tiivisti ongelmansa.
Evans starttasi Kreikan MM-osakilpailuun sarjan neljänneltä tilalta. Toyota-kuljettaja on yhä mukana mestaruustaistossa, mutta perjantaiaamupäivän ongelmat hankaloittavat huomattavasti Evansin tilannetta.
– Se on selvää, että tilanne on todella huono. Nyt meidän pitää keskittyä siihen, että saamme hyvän fiiliksen autossa. Se on tavoitteena seuraaville päiville, Evans totesi.
Akropolis-rallissa ajetaan perjantaina vielä kolme erikoiskoetta huoltotauon jälkeen. Kilpailua johtaa Evansin tallikaveri Sebastien Ogier ennen M-Sport Fordin Adrien Fourmaux’ta. Hyundai-kuljettajat Ott Tänak, Dani Sordo ja Thierry Neuville ovat seuraaville sijoilla.