Bulacian veljekset ajavat kumpainenkin täyden seitsemän kilpailun ohjelman kakkosluokassa. Sekä isoveli Marco, 24, että häntä kaksi vuotta nuorempi Bruno kilpailevat Toyotan Rally2-autolla.
Veljesten MM-kausi käynnistyy toukokuussa Portugalin osakilpailusta. Sen jälkeen he ajavat putkeen Sardiniassa, Kreikassa, Virossa, Suomessa, Paraguayssa ja Chilessä.
Kumpikaan bolivialaiskuljettajista ei ole aiemmin kilpaillut Toyotan Rally2-kalustolla. Nyt he ovat kuitenkin päättäneet luottaa Suomessa kehitettyyn kilpuriin, joka on osoittautunut äärimmäisen kilpailukykyiseksi kovatasoisessa WRC2-luokassa.
– Olen iloinen saadessani ilmoittaa, että veljeni Brunon kanssa palaamme WRC2-luokkaan kahdella Toyota GR Yaris Rally2 -autolla! Edessä on jännittävä ohjelma, joka vie meidät kilpailemaan sekä Euroopassa että Etelä-Amerikassa, Marco Bulacia iloitsi somepäivityksessään.
Marco Bulacia debytoi MM-sarjan kakkosluokassa jo kaudella 2019. Hän on napannut WRC2-luokassa kolme kakkostilaa, viimeksi vuonna 2021 Kreikan Akropolis-rallissa.
Viime kausi jäi Marcolta tyngäksi MM-sarjassa. Hän avasi kautensa Citroen-kuljettajana Portugalin MM-rallissa, jossa hänelle tuli keskeytys. Sardinian MM-osakilpailussa hän vaihtoi Skodan Rally2-auton puikkoihin, mutta hän joutui jälleen keskeyttämään kertaalleen. Sardinian jälkeen hän ei enää kilpaillut MM-sarjan erikoiskokeilla.
Bruno Bulacia, 22, ajoi viime vuonna MM-sarjan junioriluokassa Fordin Rally3-autolla, mutta häneltäkin löytyy aiempaa kokemusta WRC2-luokan puolelta. Kaudella 2022 hän ylsi parhaimmillaan yhdeksänneksi Ruotsin WRC2-kisassa.
MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan ensi viikolla Kanariansaarilla.