Toyota sai tammikuun puolella täydellisen startin kaudelleen, kun se nappasi maksimipotin, 60 pistettä, Monte Carlon MM-rallista.
Tiimi teki yhtä kovan tempun jälleen viime viikonloppuna Ruotsin MM-rallissa. Elfyn Evans ja Takamoto Katsuta ajoivat Toyotalle kaksoisvoiton ja saalistivat suurimmat lisäpisteet myös supersunnuntailta.
Kahden ajetun osakilpailun jälkeen Toyota on vetänyt valmistajien MM-sarjassa 48 pisteen kaulan Hyundaihin. Tallipäällikkö Cyril Abiteboul ei ole kuitenkaan täysin murheissaan Hyundain tilanteesta.
– Kuten Monte Carlossa, myös Ruotsissa kilpailu oli koko viikonlopun ajan tiukkaa, mutta valitettavasti emme olleet oikealla puolella kärkeä, Abiteboul summasi.
Hyundai-kuljettajista Thierry Neuville ylsi kisassa kolmanneksi ennen tallikaveriaan Ott Tänakia. Neuville jäi Ruotsissa voiton ottaneesta Evansista 11,9 sekuntia ja Tänak 16,8 sekuntia.
– Thierry ajoi vaikuttavasti, vaikka hän aloitti rallin melko hitaasti. Hän rakensi luottamustaan ja vauhtiaan ja taisteli tiensä palkintokorokkeelle. Se on ehdottomasti merkki siitä, että häneltä ja hänen tallikavereiltaan on lupa odottaa vahvoja suorituksia jatkossa, Abiteboul luotti.
Toyota on aloittanut kautensa kahdella kaksoisvoitolla. Hyundailla on puolestaan tilillään vasta kaksi kolmossijaa. Kauden avauskisassa Monte Carlossa tallin uusi kuljettaja Adrien Fourmaux ylsi palkintokorokkeen alimmalle paikalle.
– Kaiken kaikkiaan tämä tulos tarkoittaa, että mestaruustaistelu ei ole alkanut meiltä toivotulla tavalla. On kuitenkin selvää, ettei meidän tarvitse tehdä suuria parannuksia kääntääksemme tilanteen, Abiteboul linjasi.
– Meidän on keskityttävä ajamaan puhdas ralli, ja siihen tarjoutuu loistava mahdollisuus Kenian Safari-rallissa, jossa voimme suoriutua paremmin kuin aiempina vuosina.
Safari-ralli on ohjelmassa maaliskuun loppupuolella.