Toyota-kuljettajan vauhti kadoksissa MM-ralleissa – suomalaisvalmentaja tiedostaa, missä pitää parantaa

Toyotan japanilaiskuljettaja Takamoto Katsuta koki pettymyksen viime viikonloppuna ajetussa Uuden-Seelannin MM-rallissa.
Takamoto Katsuta
Takamoto Katsuta. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Katsuta on tehnyt tulosten valossa tasaista työtä tämän vuoden MM-sarjassa. Ennen Uuden-Seelannin rallia hänen heikoin tuloksensa oli kauden avanneen Monte Carlon MM-rallin kahdeksas tila. Paras tulos tuli puolestaan Kenian Safari-rallissa, jossa Toyota-kuski ajoi kolmanneksi.

Fakta on se, että Katsuta on ollut kaukana kärkivauhdista kesäkuussa ajetun Safari-rallin jälkeen. Hän starttasi kovin odotuksin sekä Viron että Suomen MM-ralleihin, mutta hän jäi minuuttikaupalla nopeimmista kuljettajista. Tilanne oli sama myös Belgiassa ja Kreikassa.

Uudessa-Seelannissa Katsuta ajoi viidentenä ennen 12. erikoiskoetta, jonka varrelle hänen matkansa päättyi. Toyota liukui ulos tieltä ja pyöri katon kautta ympäri. Katsuta ei pystynyt jatkamaan kilpailua enää päätöspäivänä.

– Lauantaina oli enemmän sadetta ja mutaa, ja erikoiskokeet olivat teknisempiä. Minulta puuttui yhä vauhtia, mutta tilanne parantui iltapäivällä. Minulla oli hyvä fiilis lenkin ensimmäisellä pätkällä, minkä jälkeen yritin painaa kovempaa toisella, Katsuta kertasi.

– Valitettavasti ajoin liian kovaa oikealle kääntyvään mutkaan, enkä pystynyt hidastamaan seuraavaan vasuriin, ja kaadoimme auton. Se ei ollut hyvä juttu, että rallimme päättyi liian aikaisin, MM-sarjassa viidentenä oleva japanilainen lisäsi.

Katsutan valmentajana toimiva Juho Hänninen tiedostaa, missä Katsutalla riittää kehitettävää.

– Pito vaihteli paljon niissä olosuhteissa, ja juuri näissä tilanteissa ”Takalla” on ollut vaikeuksia tällä autolla. Meidän pitää työstää sitä tulvaisuudessa nähdäksemme, kuinka voimme auttaa häntä saamaan lisää luottamusta. Tämä on selkeästi osa-alue, jolla on varaa parannukseen, Hänninen painotti.

Tällä kaudella ajetaan vielä kaksi osakilpailua – kahden viikon kuluttua Espanjassa ja marraskuussa Katsutan kotimaassa Japanissa.

– Hänen pitää unohtaa viikonloppu ja keskittyä seuraaviin asvalttikisoihin. Espanja on hänelle tuttu kilpailu, ja uskon sen sopivan hänelle hyvin, Hänninen sanoi.

Katsoa alta Uuden-Seelannin MM-rallin kooste, jolla näkyy myös Katsutan ulosajo.

Lue myös nämä

  • Uusimmat