Toyota Gazoo Racing on tiukasti mukana taistelemassa valmistajien tämän vuoden maailmanmestaruudesta rallin MM-sarjassa, mutta myös tallin virolaistähdellä Ott Tänakilla on saumat kuljettajien MM-titteliin.
Tänak ja kartanlukija Martin Järveoja ottivat toisen peräkkäisen voittonsa, kun he ajoivat voittoon sunnuntaina päättyneessä Saksan MM-rallissa. Samalla Tänakin ero MM-sarjaa johtavaan Thierry Neuvilleen supistui 36 pisteeseen.
– Jos ajattelee henkilökohtaista maailmanmestaruuskamppailua, Tänakin ero on puolittunut ennen Jyväskylää olleesta tilanteesta (silloin 72 pistettä). Nyt kun jatketaan samaa tahtia, me huomaamme loppuvuodesta, että nyt aletaan ajaa ihan tosissaan maailmanmestaruudesta, Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkinen kertoi Rallit.fille.
Toyota nousi Saksassa valmistajien MM-sarjassa toiseksi vain 13 pisteen päähän Hyundaista. Tällä kaudella ajetaan vielä neljä osakilpailua.
– Aivan kaikki on mahdollista. Mitään ei ole menetetty, tuplamestaruudesta unelmoiva Mäkinen alleviivasi.
Mäkinen kehui vuolaasti Tänakin suoritusta Saksassa, missä virolainen otti ykköstilan selkeällä erolla Neuvilleen.
– Se vaatii kovaa keskittymistä, ettei täällä tule pienintäkään virhettä. Tämä on erittäin vaikea kisa, sillä tielle nousee paljon soraa, ja tiet ovat kapeita ja kinkkisiä. Autoon pitää olla hyvä luotto ja fiilis, jotta pystyy ajamaan tuolla tasolla. Ottin ajaminen alkaa olla hyvällä tasolla.