Tommi Mäkinen haluaa päästä eroon Toyotaa piinaavista pikkuvioista – ”Meidän on jälleen voitettava”

Tommi Mäkinen. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRC

Toyotan rallitalli on tälläkin kaudella kohdannut monessa osakilpailussa pieniä teknisiä vikoja, jotka ovat syöneet eväät voittotaistelusta. Tommi Mäkisen johtaman tiimin ainoa voitto on helmikuun Ruotsin rallista Ott Tänakin toimesta. 

Jälleen viime viikolla Argentiinassa tekniset viat pilasivat sekä Tänakin että Kris Meeken mahdollisuudet. Meeken autosta hävisi kolmosvaihde ja Tänakilla puolestaan veti perjantaina vain kolme pyörää. Lopulta virolainen joutui keskeyttämään kokonaan lauantaina sähkövikaan.

– Meidän on palattava omalle tasollemme. Meidän on jälleen voitettava. Meillä on työn alla pieniä asioita, mutta onhan se toki turhauttavaa. Ottin osalta kyseessä oli huono sähköjohdon kosketusvika laturissa, Mäkinen summaa Autosportin verkkosivuilla.

– Nämä asiat on yksinkertaisesti saatava kuntoon. Olemme aloittaneet heti työt ja tutkimme tarkasti kaikki sähköjohdot. Kisa näytti aluksi hyvältä kaikkien kuskiemme osalta. Kris oli taistelussa perjantaiaamuna ja myös Jari-Matti (Latvala) hymyili. Sitten me taannuimme, Mäkinen jatkaa.

Toyota Yaris -kuskit kärsivät Argentiinassa myös moottorin sytytyshäiriöistä vesilammikoiden ylityksissä sekä jarruongelmista.

– Argentiina on yksi kauden haastavimmista ralleista. Siellä on vähän kaikkea, nopeita teitä, mutta samalla myös todella suuria kiviä sekä vesilammikoiden ylityksiä, jotka olivat syvempiä kuin koskaan aiemmin. Se oli kovaa, Toyotan pääinsinööri Tom Fowler sanoo.

Rallin MM-kauden seuraava osakilpailu ajetaan Chilessä ensi viikolla. Katso alta videoennakko historian ensimmäisestä Chilen MM-rallista!

Jaa uutinen
Aki Hietavala

Aki Hietavala

aki.hietavala(a)rallit.fi Toimituspäällikkö