Thierry Neuvillelta iso tilitys WRC-tallinsa tilanteesta

Hyundain Thierry Neuville rallikausi oli mollivoittoinen, mutta sai kuitenkin positiivisen päätöksen viikko takaperin Saudi-Arabiassa.
Thierry Neuville
Thierry Neuville. Kuva: Romain Thuillier/Hyundai Motorsport GmbH
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Belgialainen oli vähällä joutui noloon kerhoon, joka ei olisi voittanut yhtään osakilpailua puolustavana mestarina. Sen Neuville kuitenkin vältti ajamalla voittoon vaiherikkaassa kauden päätösrallissa. Vaikka tilille voitto tulikin, myöntää Neuville, että vuosi on ollut haastava.

Viidenneksi MM-sarjassa jäänyt Neuville on kokenut epäonnea, mutta tehnyt myös itse virheitä. Myös Hyundain suorituskyvyssä jäi pahasti piippuun.

– Mikään ei toiminut niin kuin kuvittelimme sitten viime kauden. Toyota oli todella vahva ja me äärettömän heikkoja. Me emme tiiminä osanneet nousta niiden haasteiden yläpuolella, joita kohtasimme heti alkukaudesta. Uudet renkaat ja auton kehitystyö eivät toimineet, emmekä löytäneet missään vaiheessa oikeita säätöjä, Neuville tilittää belgialaiselle RTBF-kanavalle.

– Toyotalla oli myös etua siitä, että me emme voineet testata yhtä paljon kuin he. Olen äärimmäisen onnellinen, että tämä kausi on nyt ohi. Eihän motivaatiokaan ollut sillä tasolla koko ajan, missä olisi pitänyt, kun huomasi, ettei voitoista voi ajaa.

Neuville korostaa, että motivaatiopula oli iskeä varsinkin kisojen välissä, kun asioita oli aikaa miettiä. Sen sijaan pikataipaleilla 37-vuotias konkari tuntee vielä sen, miksi ralliin on alun perin niin palavasti rakastunut.

– Joka kerta kun laitan kypärän päähäni, niin tunnen sen intohimon. Tämä on minulle unelma, joten joka kerta, kun kypärä on päässä, niin unohdan vaikeat hetket, Neuville summaa.

– Sitten taas pätkien välissä ja varsinkin rallien välissä oli välillä tosi rankkaa. Motivaatio piti etsiä koko ajan uudestaan. Tällaiset voitot antavat kuitenkin tiimillekin uskoa, mutta ei tästä kannata vetää liian isoja johtopäätöksiä.

Neuville on siinä mielessä oikeassa, ettei Saudi-Arabian voitto kerro juuri mitään Hyundain tämän hetken suorituskyvystä Toyotaa vastaan. Saudi-Arabiassa onnella oli merkittävä rooli lopputulosten osalta. Uusi sesonki käynnistyy jo tammikuussa legendaarisella Monte Carlon osakilpailulla, joten WRC-tiimien talviloma jää lyhyeksi.

– Tulevat viikot ovat elintärkeitä, jotka antavat meille jo ideaa kautta 2026 ajatellen. Meidän pitää tehdä rajusti töitä. Joitain pieniä päivityksiä meidän pitäisi saada autoomme, joten pidetään sormet ristissä, jotta niistä on apua ja saamme tämän tallin taas sinne, minne se kuuluu, Neuville sanailee.

– Tallissamme on vaihtunut paljon porukkaa ja myös tilamme ovat muuttuneet, eivätkä ne vielä täysin sovellu meidän toimintaamme. Luvassa on siis iso työmaa lyhyessä ajassa, jotta olemme valmiita kauteen 2026.

Lue myös nämä

Uusimmat